Onko kauniinpaa pintaa kuin vanha, ajan värittämä hirsi. Harmaan sävyt vaihtelevat säätilojen mukaan. Mäkin tontilla on kaksi vanhaa aittaa. Alun alkaeen se on ollut torpparin talousrakennus. Keskellä on ollut karjasuoja. Se oli ajan saatossa mennyt liian huonokuntoiseksi, jotta sitä olisi voinut kunnostaa. Niinpä kolmannes keskiosaa rakennusta purettiin. Siitä hyödettiin kaikki mahdolliset tarvikkeet, jotta saatiin kaksi tervettä aittarakennusta. Alkuperäiset hirret ovat yli satavuotiaita. Kaunistuvat vanhetessaan. Tontti on iso ja varsinaisen oleskelupihan, yläpihan, rajaavat koivikkoon nuo kaksi harmaata aittaa. Toisessa, jonka lattia oli hiukan elänyt ja epämääräisempi, säilytämme kaikki puutarhatyövälineet sekä kesäkalusteet. Siellä kasvaa joka kesä jokin rikkaruoho läpi lattian. Emme katkaise sitä, vaikka tiedämme sen olevan tuhoisaa. Vasta kuolleen kasvin poistan tarkasti, ettei se jää mätänemällä pahentamaan lisää. Toinen aitta on terve, siellä pidän varamattoja riu'ulla ja kuivaa, siistimpää säilytettävää. Se toimii tarvittaessa myös vierasyöpymispaikkana. Ei siellä kukaan ole yöpynyt, no, mies kerran yksin ollessaan oli halunnut viettää siellä sateisen ukkosyön.
Vakiona joka alkukesästä kävelen oikeanpuoleiseen aittaan ja kumautan otsani vauhdilla yläkamanaan. Ovet ovat matalat. Kipumuistia riittää kesän. Sisiliskot, tsitsiliuskat, viihtyvät aittojen kivijaloissa ja kiipeilevät seinustoille aurinkoa ottamaan. Itse rakastan aitan kynnyksellä istumista, vuorenkilpi hivelee jalkaa, kärpäset pörräävät ja aurinko hellii kasvoja. Se on kesää. Aamukasteen aikaan istun mökin portailla ja katselen aitan seinistä päivän nousua, ne kirkastuvat hiljakseen. Sateella niiden harmaus syvenee. Kauniita ovat.
Rauhoittava näky.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti