keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Pidän mustista koppiksista

Kampaseppä, Cetnicera pectinicornis
Lapsena luettiin satua Kaislikossa suhisee, Nykyisin tuntuu, että ruohikossa sitä vasta suhiseekin. Kameran myötä ovat heinäkasat ja pöheiköt alkaneet elää. Muutamia vuosia napsin kuvia jos jonkinmoisista ötököistä. Ihailin niitä näytöltä, arkistoin ne ja siinä kaikki. Nyt on iskenyt himo selvitellä hiukan tarkemmin sitä, mitä on tullut kuvailtua. Kyllä tuo netti on ihmeellinen, sitäkauttahan tuntuu, että kaiken voi selvittää. Laittaa kuvan tai kysymyksen eri foorumeille ja vastaus napsahtaa yllättävänkin nopeasti. Kaikkeen tietoon löytyy aina joku, joka tietää tarkemmin. Se on hienoa.
Luonnon monien lajien joukosta ehkä kasvisto on minulle tutumpaa, mutta esimerkiksi kuoriaiset liki tuntemattomia. Perus koppakuoriaiset ehkä tunnen ja leppäkertun, muu onkin sitten kysyttävä toisilta. Nämäkin kaksi mustaa komistusta ovat aivan hurmaavan näköisiä. Mietityttää mitä kaikkea tämä pallomme päällään kantaakaan. Nämäkin ovat omalta mökkipihaltamme kuvattuja mönkijöitä. Tuiki tavallisia luonnossamme, mutta en kumpaakaan muista aiemmin nähneeni. Enkä oikein usko, että ilman kameraharrastusta olisin niitä noteerannukaan. Kuva ei hämärry ajan saatossa, kuten muistikuva, saat tarkan kuvauksen ja jäljittäminen on huomattavasti helpompaa. Vaan eivätkö nuo ole kauniita omalla tavallaan?
Sinitoukohärkä, Meloe violaceus




lauantai 10. huhtikuuta 2010

Pidän lähtevistä jäistä



Tänään se tapahtui. Porvoonjoki kuori jääpeitteensä.Ihastuttava, jokakeväinen näytelmä. Lähdin aikani kuluksi keskustaan ja onneksi otin pikkukameran mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä eteen tulee. Jäin pois ennen vanhaa siltaa bussista ja heti korvaan tarttui matala kumina. ajattelin, että iso rekka tulla jyristelee. Vilkaisin yläjuoksulle ja yläkuvan näky aukeni eteeni. Pari tuntia aiemmin oli näytelmä alkanut. Sillan alapuolella oli vielä lauttoja ahtautuneena.

Väkeä oli kerääntynyt rannoille kuvailemaan tai muuten vaan ihmettelemään tuota keväistä näytelmää. Itse onnistuin saamaan Paahtimon terassilta oikein istumapaikankin. Siinä minä siemailin terästettyä kaakaota ja ihmettelin ohi virtaavaa näytelmää. Muutamassa tunnissa myös ylemmän kuvan jäät olivat kaikonneet kävelysillalle asti. Yön aikana se eteni alamutkaan. Seuraavan aamuna kävin asuntoni lähellä katsomassa tilannetta Hamarin selällä. Siellä oli pieni aavistus yläjuoksulla aukeavasta vedestä, mutta pääosin vesi oli vielä katteen alla. Vesilintuja jo uiskenteli sulapaikoilla ja lokit kirkuvat täyttä päätä. Huikaiseva auringonpaiste vielä lisäsi kevään tuntua. Ei mene kauaa, kun koko joki taas virtaa avoimena. Tervetuloa kevät!