torstai 24. maaliskuuta 2011

Pidän terveydestäni


Muistutus kuolevaisuudesta. Kukaan ei halua sitä, vaikka lisääntyvien ikävuosien myötä rajallisuuden sanomattakin tiedostaa. Varpaidensa olemassaoloa ei muista ennenkuin potkaisee ne kunnolla piirongin jalkaan. Aikuisiän diabetes, diagnoosi miehelleni. Sukurasite ja vuorotyöläisen omenavatsa. Vääjämättä aloin kuulostelemaan omaa kroppaani. Pidän terveydestäni, mutta en kyllä kovin ole pitänyt siitä huolta, olen pitänyt sitä itsestäänselvänä. Korviensa välissä ei vanhene, on olevinaan edelleen se kuolematon kahdeksantoistavuotias. Ylipainoa on, sitä mukavuuden mukanaan tuomáa. Ravinto on monipuolista, väittäisin jopa keskivertoa monipuolisempaa, kasviksia ja kalaa syön himooni. Painon saa alas, mutta jostakin syystä uupuu motiivi pitää se siellä. Aperitiivi, keitto ja valkoviini, pihvi ja punaviini, juusto ja punaviini, kahvi ja konjakki. Normi lauantai-ilta. Saunalonkero. Juureksia ja homejuustodippi, katkarapuja ja aiolia kerallaan pullo punkkua puoliksi, helposti. Ajatus ruokavaliosta on kuin tulppaanien kauneus kalterien takana; jotakin kaunista kielletään.



Pohdintaa ja punnitsemista, arvojärjestyksiä. Vielä ehtii, mutta mitä viitsii. Juu, syy on hyvä, mutta pitää olla realisti. Kiire, taas tuo siunattu tekosyy. Ei uuden oppiminen ole vaikeaa vaan vanhasta pois oppiminen. Tietoa on, mutta tarttis tehdä jotakin, muutakin kuin meinata. Moni asia sai selityksen; jatkuva jano, hikoilupuuskat ja lihasmassasta laihtuminen. Ei siitä rasvamasusta. Työnantajan terveystempaus; kaikilta työntekijöiltä verikoe ja terveystarkastus. Se saa suomalaisen miehenkin tapaamaan työterveyshoitajaa, laiskathan ne vaan sairastavat. Omppumasuinen työnsankari on hiljainen, tuumivainen. Lupaudun samaan ruokaremonttiin, mitä ikinä lääkäri ensi viikolla kertookaan. Minut huolitaan siihen kimppaan. Saas nähdä, minäkin pidän terveydestäni. Jospa alkaisin aidosti sitä myös vaalimaan.


lauantai 12. maaliskuuta 2011

Pidän valinnan vapaudesta


Elämä on vähän kuin tuo juurespihvi. Minulla on valta päättää mitä juureksia siihen raastan, mitä mausteita laitan ja lisäänkö luomukananmunia, mutta samalla minulla on vastuu siitä miltä se tulee maistumaan. Minulla on valta olla käyttämättä viljatuotteita siinä, mutta minun vastuullani on silloin koostumus ja minun pitää huomioida se kääntäessäni pihviä. Pitää olla helläkätisempi, sillä koostumus on pehmeä. Haluan pehmeän, joten siedän sen hiukan haastellisemman kääntämisen hetken. Panos ja tuotos. Aivan toinen asia on mitä juureksia ja minkä laatuisia minulla on valittavissani. Se ei aina ole minun vallassani. Siirrankö vastuun mausta silloin muualle?

Mua ärsyttää suunnattomasti sanonta; jokainen on oman onnensa seppä. Mielestäni sitä usein käytetään syyllistämiseen tai perusteluna välinpitämättömyyteen; joku on syyllineen omaan kehnoon jamaansa. Tämä elämä vaan antaa niin pahuksen erilaista rautaa taottavaksi ja joillakin on ahjot ja pelit ympäristön puolesta, joillakin vain kuonahakku.


Ruokakeskusteluissa kuuma peruna on ruokien kotimaisuus, lisäaineet ja ekologisuus. Painopiste välillä vaihtelee ja näkökulma puhujan mukaan. Minulla on valta päättää mitä raaka-aineita ruokaani käytän, mutta minun pitää suhteuttaa se "pörssini" raameihin. Kiire on tätä päivää, tosin sen tuottamisessa ihminen on päämestari. Kiire on usein tekosyy tarttua helppoon vaihtoehtoon. Se ei vapauta vastuusta. Valinta on tehty, mutta seuraavalla kerralla voi valita toisin. Pahinta on syyllistäminen. Minulla on taito sekä aikaa yhden ihmisen ruokien kokkailuun ja auto hakea tarvikkeet vaikka kivensilmästä, näin ei suinkaan ole kaikilla. En saa mitata muita itseeni. Ymmärrän täysin kiireisen, työssäkäyvän vanhemman tuskan, kun rahaa sekä aikaa on rajallisesti ja lapsilla on nälkä. Nyt kouhkataan, miten ruokateollisuus hämää muuttamalla nimikkeitä, johtaa kuluttajia kotimaisuudesta harhaan lain suomin keinoin. Minulla on valta käyttää niitä tuotteita, mutta minulla on vastuu ottaa niistä selvää. Kiire, tuo ihana tekosyy. Ei kaikkia maailman ongelmia tarvitse yhden ihmisen poistaa. Kannattaa miettiä vain oman vallan ja vastuunsa vaakatasapainoa. Ostanko tuoretta tonnikalaa neljänkympin kilohintaan vain monikäyttöistä, kotimaista haukea alle kympillä kilo? Sardiini vai silakka? No heh, minä en edes osaa ajatella vaihtoehtoa, että ostaisin valmiita kalapullia. Olen eineksien suhteen täysin uusavuton.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Pidän yllätyskukkakimpuista



Pidän minä lapsistakin, mutta en katko niiden päitä maljakkoon. Näin väitetään kukkia ja kauneutta rakastaneen Oscar Wilden kommentoineen leikkokukkia. Perustelu ruukkukukkien puolesta on mieleenjäävä. Ostaessani tai saadessani leikkokukkia se vääjämättä tulee mieleeni. Kukka uhrataan, jotta saajalla on hetki kauneutta maljakossaan. Se ei silti poista leikkokukkien kauneutta, ehkäpä ne siksi ovatkin niin kauniita, ne panostavat siihen pieneen hetkeen, jonka ovat elossa. Pyyteetöntä kauneutta. Odottamatta saatu kukkakimppu lämmittää mieltäni. Kalenteririitteihin pohjautuvat kukkakimput olen jo vuosia ohjannut toisenlaisiin lahjoihin.


Miehelle tuli viidellä jaollinen työvuosien määrä täyteen ja työnantajansa tarjoaa tuolloin päätähden valitseman menun sankarin valitsemassa ravintolassa. Sankari myös päättää vieraiksi kutsuttavat työyhteisön jäsenet. Hyvin miesvaltaisen tusinan loppuilta oli noudattanut pitkää kaavaa eli omaehtoista huvinpitoa Porvoon yössä.

Seuraavana päivänä piipahtaessani asunnolleen vastassa oli leppoisa mies, jolla oli terve, elämänhaluinen puna silmissään. Hän kertasi illan tapahtumat ja sanoi, että hänen pitää käydä ravintolassa, jossa he illastivat. Työpäiväni jälkeen neljän ruuhkassa jonottelu ja vanhan kaupungin kapeilla kujilla autoilu ei väsyneitä niskojani innostanut, mutta mies piti pintansa. Siispä odottelin rihkamatorin parkissa miehen käyntiä ravintolassa. Olin sanonut, että jos lakki tai käsineet jäivät, saisihan sen myöhemminkin, mutta ei, puoliskoni on yhtä itsepäinen kuin minäkin. Ja sieltä hän viimein saapui valtaisan kukkakimpun kera silmät loistaen.  Eihän se olisi käynyt laatuun, että hän olisi seikkaillut yössä valtaisan sellofaanipaketin kanssa. Hän oli jättänyt sen ravintolaan ja nouti sen nyt. Ihan vaan minua varten. Välitön esimiehensä on nainen, joten onnittelujen yhteydessä hän sai kukkakimpun. Miespomot kuulemma antavat lahjakortin urheiluvälinekauppaan. No, hän sai myös sen ;) Ja minä sain yllättäen kauniin kukkakimpun kera miehisen rakkaudentunnustuksen: "Muisku, mä toin sulle tän, sä osaat arvostaa tätä enemmän."