Onkohan suomessa viiskymppistä ihmistä, joka ei joskus olisi imeskellyt jääpuikkoja? No, varmaan, mutta eiköhän ainakin suurin osa niitä nuoleskellut, salaa tai luvan kera. Jääpuikot tuovat vääjämättä kevään mieleen. Auringon lämpö sulattaa lunta, joka varsinkin yön tultua jäätyy. Ne syntyvät kuin tippukivet. Sisältä, varsinkin isot, ovat usein onttoja. Ihmeellisiä luonnon muodostumia. Osa niiden viehätystä on varmaan taka-alalla oleva tieto, että kevät on koittanut. Huikaisevassa auringon paisteessa ne ovat kaunis näky. Luonnon kristallia. Jotenkin ne unohtuvat ja hämmästyttävät aina uudestaan ja uudestaan joka kevät.
Suomikevät!
Tänään se tapahtui. Porvoonjoki kuori jääpeitteensä.Ihastuttava, jokakeväinen näytelmä. Lähdin aikani kuluksi keskustaan ja onneksi otin pikkukameran mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä eteen tulee. Jäin pois ennen vanhaa siltaa bussista ja heti korvaan tarttui matala kumina. ajattelin, että iso rekka tulla jyristelee. Vilkaisin yläjuoksulle ja yläkuvan näky aukeni eteeni. Pari tuntia aiemmin oli näytelmä alkanut. Sillan alapuolella oli vielä lauttoja ahtautuneena.
Väkeä oli kerääntynyt rannoille kuvailemaan tai muuten vaan ihmettelemään tuota keväistä näytelmää. Itse onnistuin saamaan Paahtimon terassilta oikein istumapaikankin. Siinä minä siemailin terästettyä kaakaota ja ihmettelin ohi virtaavaa näytelmää. Muutamassa tunnissa myös ylemmän kuvan jäät olivat kaikonneet kävelysillalle asti. Yön aikana se eteni alamutkaan. Seuraavan aamuna kävin asuntoni lähellä katsomassa tilannetta Hamarin selällä. Siellä oli pieni aavistus yläjuoksulla aukeavasta vedestä, mutta pääosin vesi oli vielä katteen alla. Vesilintuja jo uiskenteli sulapaikoilla ja lokit kirkuvat täyttä päätä. Huikaiseva auringonpaiste vielä lisäsi kevään tuntua. Ei mene kauaa, kun koko joki taas virtaa avoimena. Tervetuloa kevät!
