tiistai 23. marraskuuta 2010

Pidän Paroni von Münchhausenin tarinoista


Aina loka-marraskuun iskiessä tajuntaani keksin sijaistoimintoja. Ihmisillä on lukuisia sijaistoimintoja. Esimerkiksi hämmentävissä tilanteissa ihminen usein ryhtyy pureskelemaan kynsiään. Hermostuksissaan monet alkavat hypistellä käsillään esineitä ja asioita, mahdollisesti ryhtyvät polttamaan tupakkaa. Toisinaan saattaa eläimelle tulla eteen tilanne, jossa pitäisi laueta kaksi vastakkaista vaistomaista toimintoa. Tällöin kumpikaan toiminto ei purkaudu ja syntyy jännitystila, mikä aiheuttaa jonkin tilanteeseen kuulumattoman reaktion eli sijaistoiminnon. Esimerkiksi meriharakka saattaa taistellessaan pesimispiiristä uhkaavasti elehtiessään ruveta nukkumaan. Mä ymmärrän tota meriharakkaa. Pimeä kaatuu päälle ja mä haluan vain nukkua.


Joku kuvasi kerran syksyn pimeyttä, että valas tulee ja nielaisee ja siellä vatsassa on pimeä. Tunnen sen luissani. Töihin, kauppaan, kotiin, töihin, kauppaan kotiin. Nykyisin ajattelen sen niin, että akkukin pitää aina välillä tyhjentää kokonaan, jotta se varaa taas uutta energiaa koko kapasiteettinsa verran. Sitten muistelen 1700 -luvun Karl Friedrich von Münchhausenia. Otan itseäni hiuksista kiinni ja nostan itseni ihmisten ilmoille. Se alkaa sijaistoiminnoilla; tahdon nukkua ja pitäisi siivota, mutta virittelen kynttilälyhtyjä, valokimppuja, tuikkuja. Pitäisi mennä kauppaan ja tyhjentää astianpesukone, mutta tuijottelen taivaanrantaan putoavaa aurinkoa. Imen joka säteen. Nyt tuli lunta! Valoa on heti paljon enemmän. Saan jo tehtyä suunnittelemiani asioita, tosin suunnittelen vain mukavia tekemisiä :)  Rosmariini sinnittelee parvekkella ja minä lasken aamuja lomaan. Itsenäisyyspäivänä nykäisen itseni irti maasta ja lähden kohti aurinkoa.