Pidän vihreästä

Vihreä tausta luonnossa on muuttanut muotoaan. Tummaa, vihreää havumetsääkin sävyttävät paikkapaikoin lumen eri sävyt. Ihmisen silmä erottaa väreistä eniten vihreän sävyjä, kertovat tutkijat. Sitä pidetään feminiinisenä värinä ja usein sitä myös pidetään passiivisena eli taustavärinä. Kaiken takana on nainen. Väitetään, että sanonta greensleeves juontaa vanhan englannin ajoilta, jolloin prostituoidulla piti olla vihreät hihat, tiedä tuota. Se mielletään miltei aina positiiviseen ja siksi sillä myös yritetään markkinoida epämääräisiäkin asioita. Kirkkaat, hyökkäävän vihreän sävyt koetaan uhkana, varsinkin tropiikissa. Liikennevaloissa on vihreällä lupa ajaa, mutta voit silti olla vihreä kateudesta. Leikkasusalin vaatteet ovat usein vihreät, se rauhoittaa ja siinä ei punainen erotu niin räikeästi.

Vihreä vallankumous Suomen maanviljelyssä sai oikeastaan muuta aikaiseksi. Viljelystä tuli tehokasta ja tuottoisaa, mitä lie käänteispsykologiaa. No, nykyisin valtaenemmistökin tietää jo enemmän, tietää ainakin luomun ja tehotuotannon periaatteellisen eron.

Hiirenkorvia odottelemme keväisin ja ihastelemme maiseman vihertymistä, kunnes tulee juhannus. Suomalaiselle silloin kesä on liki ohi. Tuntuu usein, että kesää ei suunnitella, ainoastaan loma ja juhannus. Suomalainen positiivinen asenne; kyllä se siitä sateeksi muuttuu. Mutta onko kauniinpaa kuin kesäsateen jälkeinen maiseman vehreys. Vehreys tosin on muutakin kuin vihreää, mutta siinäkin on vihreä taustalla. Kyllä syksylläkin vihreä on upeaa, tuntuu että luonto pistää kaikkensa peliin, jottei ruskea valtaisi alaa. Vihreä auttaa kasveja valmistautumaan talven ylittämiseen, varaamaan tarvittavat elementit pakkasenkestoon. Siksiköhän se talvisen voileivän päällä on salaatinlehtikin niin kaunis. Taas silmä erottaa yksittäisen vihreän, kun yleisilme on ankea.

Vihreää ei minulla silti ole juurikaan vaatteissani, johtuisikohan se siitä, että se on myös hiukka noviisin väri. Se ei viesti tehokkuutta, kuten musta tai punainen. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisen ei pidä viestiä hempeitä, vaan tiukkaa asialinjaa. No, eihän asia onneksi enään noin ole. Pitäsiköhän sitä lisätä, sillä sen väitetään parantavan muistia. Astioissani on vihreää paljon, se on se taustaväri, joka saa ruuan muut sävyt nousemaan. Kattaus on lempeä, kun sen sävy on vihreä. Tulee hyvälle tuulelle kuin keväällä konsanaan.

Ja tietenkin, Spockin verihän on vihreää!

Pidän sinivuokoista

Lapsuudenmaisemissani on valkovuokkoja mutta ei juurikaan sinivuokkoja. Tuota Hämeen maakuntakasvia tapasin metsässä isommin vasta Ruokolahden maisemissa. Alkuvuosina hämmästelin itsekin, että sitä voi todellakin olla metsä sinisenään kuten valkovuokkoa kotikonnuillani. Vuosien myötä olen tarkastellut sitä lähemmin ja huomannut, että sitä voi olla niin monessa värisävyssä, jopa valkoisena. On pitänyt lehdistä varmistaa. Nuo lehdetkin hämmästyttävät kauneudellaan. Talvivihreät, hangenallakin värinsä säilyttävät, kauniit ja kiiltävät.

Mietiskelin kerran noita värisävyjä. Silloin löysin punaisen sinivuokon, lehdistä varmistettuani oli pakko mennä kirjojen ääreen. Maan happamuuden mukaan myös värit vaihtelevat ja punainenkin siis on mahdollista. Keväisin ne ovat ensimmäisten joukossa kukkimassa vielä ruskeanharmaassa pälvimaisemassa. Ihanan ovela, kasvattaa nuput syksyllä ja on heti kevätauringon kohdatessaan valmis aukeamaan.

Nyt kävelen mökkimaisemassa, joka on peittynyt ensilumeen. On ihana tietää, että siellä ne ovat valmiina. Keväällä aprillipilojen jälkeen niitä taas voi ihailla.

Minä odotan!

Pidän keltaisesta

Säämiehen kartalla keltainen on aina hyvä. Tähän aikaan vuodesta sitä ei tosin Suomen päällä kovin tiheään esiinny. Tänäänkin, kun monen harmaan päivän jälkeen aurinko häikäisi, tajusin, ettei sitä ole moneen päivään näkynytkään. Patteri sisällä latautuu, valon energia imeytyy jäseniin. Mieli on heti pirteämpi. Toisaalta sitä katselee toimiston ikkunasta kaiholla, pääsisipä ulos. Eihän tuo kesä vielä kaukana ole, mutta miten tuon auringon keltaisen lämmön poskella on jo unohtanut. Yksinäinen voikukka helotti kivitalon kupeella, varisseita lehtiä pyöri sen ympärillä. Voikukka on kaunis ja helppohoitoinen. Kerää itseensä auringon valoa ja luovuttaa sitä sadeilmoilla ja nyt tuo yksinäinen syksyn harmauden keskellä. Kaunis.

Suunnistuksessa kartalla oleva keltainen väri on avoin alue, pelto tai hakkuuaukea. Hakkuuaukeat eivät ole kovin aurinkoisia. Mökkimme lähimaastossa on parin vuoden aikana kaksijalkainen luonnontuhoojan toukka, kuten mies niitä nimittää, saanut taas paljon keltaista aikaan. Itku siinä meinaa päästä, kun niitä parturoituja mäkiä ja mantuja katselee. Tokihan sinne on taimia istutettu, metsänhoitoa, pahh. Kait se on siksi, että keltainenhan on kaksijakoinen väri, toisaalta iloa ja leikkiä toisaalta sappea ja kateutta.

Keltainen on huomioväri, väri jonka ihmissilmä havaitsee ensimmäisenä. Tartuntavaarallinen pyykki laitetaan keltaiseen pussiin. Termi "keltainen lehdistö" syntyi Yhdysvalloissa 1890-luvulla, jolloin The New York World -lehti käytti ensimmäisenä kahta painoväriä, mustaa ja keltaista. Samalla vuosikymmenellä keksittiin neliväripaino, jonka värit ovat musta, sininen, punainen ja keltainen.

Keltainen on ollut arvostettu väri vanhoissa kulttuureissa. Itämaissa keltainen on liitetty valtaan. Kiinassa keltaista käytti lähinnä keisari perheineen; heidän suonissaan katsottiin virtaavan "keltainen elämänneste". Keltainen on kuvannut jumaluutta monissa uskonnoissa. Väri viittaa aurinkoon, joka puolestaan on yhdistetty jumalaan. Näin ajattelivat mm. muinaiset kreikkalaiset, persialaiset ja atsteekit. Auringon karja, porot, vanhoissa lapin saduissa. Ristisanojen Raa.

Keltainen.

Pidän pinkkiä tänään

Kuppi aamukahvia ja mitähän sitä päälleen laittaisi. Harvinainen poikkeus. Oli itsestään selvää, että laitan pinkin pikeepaidan. Paita on Positiivareiden ja siinä on vasemman rinnan päällä teksti: Asenne ratkaisee. Aina. Siinä on mielestäni tiivistetysti kaikki, mutta tänään mietin sitä aivan eri kulmasta. Äitini kuoli ihosyöpään. Sairastui samanikäisenä, kuin minä olen nyt. Sillä mittarilla minulla olisi vajaa kolme vuotta aikaa. Joskus mietin, miltä tuntuisi kuulla tuollainen tuomio. En osaa sitä ajatella, kuvitella vain. Välillä se käy mielessä, mutta ei se pelota.
Tänään on Pukeudu Pinkkiin -päivä.

Kun äitini kuoli, oli kampanja, että osta muovinen kauppakassi ja tuet syöpäsäätiötä. Siis näitä, missä nykyisin on kauppaketjujen mainoksia. Silloin kassit olivat ilmaisia, paitsi jos halusi siis tukea syöpäsäätiötä. Muistan, että olin tuosta vihainen. Mietin, että muovipusseillako te syövän maailmasta poistatte. No, se kuului surutyöhön.

Työkaverini on parantunut rintasyövästä. Tuli takaisin töihin viitisen vuotta sitten. Kauniit hiukset ovat kasvaneet takaisin, mutta hän sanoi kärsivänsä ajoittain kamalista hammassäryistä. Sytostaatit kuulemma, verenkierrossa. Usein kahvipöydässä hän puhuu innosta hehkuen, miten hän leikkii prinsessa leikkejä siskontyttönsä kanssa. Samalla toisessa pöydässä sitruunan purijat vuodattavat kurjaa elämäänsä. Onhan se kamalaa, kun kynsi katkeaa ja housut puristaa. Vuosi sitten hän otti lainan ja teki unelmiensa matkan, josta oli haaveillut. Afrikan safari ja villi luonto. Asenne ratkaisee. Aina.

Tänään pukeudun pinkkiin.

Pidän punaisesta

Punainen liitetään yleensä voimaan, energiaan ja intohimoon. Hehku. Toisaalta, ehkä samoista syistä, viittaukset punaisiin lyhtyihin vievät usein ajatukset hiukan muualle kuin rapukesteihin.
Ainakin Kiinassa punainen on ilon väri, jopa naisten hääpuvut ovat punaisia. Härkä näkee punaista ja pillastuu. Mielenkiintoista, sillä toisaalla kerrotaan härän olevan värisokea. Ainakin punaisen erottaa ja se pysäyttää liikennevaloissa. Kaikki eivät tosin niitä tottele, liekö värisokeita härkiä nekin.

Minulle punainen toimii monella tasolla. Sitä on vaatteissani ja kotiympyröissäni paljon. Ajoittain puen punaista uhkuakseni energiaa toisinaan saadakseni sitä. Viimeistään syksyisin hiuksiini iskee punaruska. Kampaajani kertoi aikoinaan, että minulla on punainen väripohja. Mitähän ikinä tuo tarkoittaakaan, no ainakin se väri pysyy hiuksissani kauan, toki myös viihdyn siinä. Olo on kotoinen. Äidinäitini oli pisamainen punapää, tosin minä muistan hänet harmaapäisenä. Elämä harmaannutti hänet varhain, vaikka vuosikymmeniä kertyi yli yhdeksän.

Lempisanontani on vuosia ollut, että ei värillä ole väliä, kunhan se on punainen. Enkä tarkoita yksinomaan viinejä. Pidän toki valkoisesta ja roséstakin. Mutta kun haluan nautiskella ja makuvivahteita, viinivalintani on punainen. Ranskalainen paradoksi; ajatus, että punaviinin positiiviset ominaisuudet kumoavat negatiivisia. Joissakin tutkimuksissa viinin juojien riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on todettu pienemmäksi kuin tisleiden nauttijoiden. Vapaasti tulkiten tästä on johdettu tuo paradoksi, sillä ranskalaisilla kolesteroliarvot ja terveystilastot ovat positiivisemmat. No, eihän sille todellista perustetta ole, mutta minäkin liitän ajatuksen koko elämäntapaan. Nautiskeluun. Minä tosin nautiskelen tisleitäkin.

Mieltä viehkottaa ajatella, että flavonoidejahan sitä lipittelee hyvässä seurassa. Joskus maljani on jopa ylitsevuotavainen. Eniten flavonoideja saadaan Suomessa sipuleista, omenoista, kukkakaalista, appelsiineista, greipeistä sekä puolukoista, mustikoista ja herukoista. Kotoisillakin siis pärjäisi. Mieluiten kuitenkin nautin lasin viiniä mieheni kanssa kuin rouskuttelen sipuleita. Mummon höyrymehut ovat terveyspommeja, mutta niitä arvostetaan liian vähän. Tuontitäysmehuja saa monta purkkia edullisesti etuseteleillä.

Punainen lanka jutun sisällä taisi mennä vähän sykkyrälle.