Näytetään tekstit, joissa on tunniste ötökkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ötökkä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Pidän mielettömästi näistä pikku öttiäisistä

Helle helli mökkiviikonloppuna niin, että iso osa ajasta meni rannalla lueskellessa. Jopa mies pulahteli veteen, eli on todella kuumaa. Luonnossa kuitenkin öttiäiset ahertavat kuumuudesta piittaamatta, vaikka ovat verhoutuneena turkkiin. Kimalaiset ovat aina ollet mielipörriäisiäni, kun tiedän etteivät ne pistä. Allaolevan kimalaiskuoriaisen näin ensimmäisen kerran lauantaina, vaikka se on niin yleinen. Se rohmusi purtojuurta kuin olisi ollut kurnivassa nälässä, tai sitten se touhusi sokerihumalassa.
Rämeen reuna oli niitetty, josta käyn kyllä mutisemassa tuolla toisessa blogissani, joten minun piti katsastaa muita maisemia. Olemme antaneet mökin pihapiirin reunojen olla melko rauhassa. Kukkivat vuohenputket ovat kauniin pitsisiä ja ne houkuttavat mitä ihmeellisempiä vierailijoita. En tiedä mikä tuo alakuvan perhonen on, mutta nauratti nuo sen punnerrusesitykset. Siinä se killui yhden jalkansa varassa. Pitäähän sitä kunnostaan huolehtia.

Isäntä hihkaisi; kamera! Heinäsirkka tahtoi katsastaa mökin lukitusjärjestelmän. Hiukka alkaa jo epäilyttää turvayhtiöiden rekrytoinnit. Ei vainee. Tuo kiipesi kameran rätisemisestä piittaamatta ylöspäin. Siirryin sivulle, jotta saisin kuvaa naamasta. Hui hemmetti mikä fiilis tuli, se käänsi päänsä mua kohti ja tuijotti liskomaisesti yhdellä silmällään. Miljoonat vuodet sen oloa maapallolla vilahti mielessäni! Mä lopetin räpsimisen, pyysin anteeksi häiritsemistäni ja se jatkoi lukon kunnon tutkailua. Siitä se sitten aikanaan otti upean loikan alas ja ylätasanteelta pihalle. Siellä se soittelee.


Skorpioonikorento. Ikinä ennen en ole nähnyt, saati tiennyt sellaisia olevankaan. Nimestään huolimatta aivan harmiton. Myös se viihtyi vuohenputkien kukissa. Olen antanut synninpäästön vuohenputkille tänä kesänä. Nehän ovat kauniita kukkiessaan. Leviämisen saa pidettyä kurissa.


Omat fiilikseni viikonlopusta kruunasi kotiin päästyäni auringonlasku Porvoossa yhdentoista huittelilla, mittari näytti +27C. Miksi täältä pitäisi päästä etelään?



sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Pidän ojanpientareiden pikku jutuista

Puoli kuuta peipposesta :) Aurinko oli noussut, mutta kuu kapinoi, eikä tahtonut mennä nukkumaan. Aamukahdeksalta hipoi mittari jo kahtakymmentä. Kamera kuopi lähtövalmiina ja päätinkin ottaa aamukävelyn kevyesti pukeutuneena, joten ei metsään menemistä. Masokisti kun en ole. Päätin kävellä kuuskakkosta ensin toista tienviertä tarkkaillen ja takaisin vastapuolella ihmetellen. Tuli ihastuttava retki. Tässä osa aamun saaliista.

Nokimittareita oli sadanmetrin matkalla kymmeniä ja taas kymmeniä. Varmaan oli jokin isompi kuoriutumiserä vuorossa, niitä lepatteli sykäyksittäin varjoisan puolen heinikossa laumana. Se on käytännössä Suomen ainoa musta perhonen, vain nuo etusiipien etukulmien siipiripset ovat valkoiset. Mittareista se on aamuvirkku. Kiva tavata sielunsiskoja.

Jonkun sortin lutikat pitivät joukkomajoitusta kortteen varrella,
runko aivan notkui niiden painosta.

Kuuma päivä tulossa, kun lintukin on jättänyt höyhenpeitettään narikkaan.


Kovin oli tunkua päivänkakkaralle. Loistokultasiipi taisi ehtiä ensin.


Ihan vikoperittepäittee.

Tunkua oli kesämaitiaisellakin.


Isona minusta tulee karhunputki, kait.

Ja minusta tulee kukka, ellei tuo toukan pahus ehdi syödä mua ensin. Tai jospa se on vain odottamassa kuoriutumistaan ja suoriutuu siitä muualle.

Sydämellinen siankärsämö, se hiukan harvianisempi, vaaleanpunainen versio.



keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Pidän mustista koppiksista

Kampaseppä, Cetnicera pectinicornis
Lapsena luettiin satua Kaislikossa suhisee, Nykyisin tuntuu, että ruohikossa sitä vasta suhiseekin. Kameran myötä ovat heinäkasat ja pöheiköt alkaneet elää. Muutamia vuosia napsin kuvia jos jonkinmoisista ötököistä. Ihailin niitä näytöltä, arkistoin ne ja siinä kaikki. Nyt on iskenyt himo selvitellä hiukan tarkemmin sitä, mitä on tullut kuvailtua. Kyllä tuo netti on ihmeellinen, sitäkauttahan tuntuu, että kaiken voi selvittää. Laittaa kuvan tai kysymyksen eri foorumeille ja vastaus napsahtaa yllättävänkin nopeasti. Kaikkeen tietoon löytyy aina joku, joka tietää tarkemmin. Se on hienoa.
Luonnon monien lajien joukosta ehkä kasvisto on minulle tutumpaa, mutta esimerkiksi kuoriaiset liki tuntemattomia. Perus koppakuoriaiset ehkä tunnen ja leppäkertun, muu onkin sitten kysyttävä toisilta. Nämäkin kaksi mustaa komistusta ovat aivan hurmaavan näköisiä. Mietityttää mitä kaikkea tämä pallomme päällään kantaakaan. Nämäkin ovat omalta mökkipihaltamme kuvattuja mönkijöitä. Tuiki tavallisia luonnossamme, mutta en kumpaakaan muista aiemmin nähneeni. Enkä oikein usko, että ilman kameraharrastusta olisin niitä noteerannukaan. Kuva ei hämärry ajan saatossa, kuten muistikuva, saat tarkan kuvauksen ja jäljittäminen on huomattavasti helpompaa. Vaan eivätkö nuo ole kauniita omalla tavallaan?
Sinitoukohärkä, Meloe violaceus




keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Pidän vihreästä

Vihreä tausta luonnossa on muuttanut muotoaan. Tummaa, vihreää havumetsääkin sävyttävät paikkapaikoin lumen eri sävyt. Ihmisen silmä erottaa väreistä eniten vihreän sävyjä, kertovat tutkijat. Sitä pidetään feminiinisenä värinä ja usein sitä myös pidetään passiivisena eli taustavärinä. Kaiken takana on nainen. Väitetään, että sanonta greensleeves juontaa vanhan englannin ajoilta, jolloin prostituoidulla piti olla vihreät hihat, tiedä tuota. Se mielletään miltei aina positiiviseen ja siksi sillä myös yritetään markkinoida epämääräisiäkin asioita. Kirkkaat, hyökkäävän vihreän sävyt koetaan uhkana, varsinkin tropiikissa. Liikennevaloissa on vihreällä lupa ajaa, mutta voit silti olla vihreä kateudesta. Leikkasusalin vaatteet ovat usein vihreät, se rauhoittaa ja siinä ei punainen erotu niin räikeästi.

Vihreä vallankumous Suomen maanviljelyssä sai oikeastaan muuta aikaiseksi. Viljelystä tuli tehokasta ja tuottoisaa, mitä lie käänteispsykologiaa. No, nykyisin valtaenemmistökin tietää jo enemmän, tietää ainakin luomun ja tehotuotannon periaatteellisen eron.

Hiirenkorvia odottelemme keväisin ja ihastelemme maiseman vihertymistä, kunnes tulee juhannus. Suomalaiselle silloin kesä on liki ohi. Tuntuu usein, että kesää ei suunnitella, ainoastaan loma ja juhannus. Suomalainen positiivinen asenne; kyllä se siitä sateeksi muuttuu. Mutta onko kauniinpaa kuin kesäsateen jälkeinen maiseman vehreys. Vehreys tosin on muutakin kuin vihreää, mutta siinäkin on vihreä taustalla. Kyllä syksylläkin vihreä on upeaa, tuntuu että luonto pistää kaikkensa peliin, jottei ruskea valtaisi alaa. Vihreä auttaa kasveja valmistautumaan talven ylittämiseen, varaamaan tarvittavat elementit pakkasenkestoon. Siksiköhän se talvisen voileivän päällä on salaatinlehtikin niin kaunis. Taas silmä erottaa yksittäisen vihreän, kun yleisilme on ankea.

Vihreää ei minulla silti ole juurikaan vaatteissani, johtuisikohan se siitä, että se on myös hiukka noviisin väri. Se ei viesti tehokkuutta, kuten musta tai punainen. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisen ei pidä viestiä hempeitä, vaan tiukkaa asialinjaa. No, eihän asia onneksi enään noin ole. Pitäsiköhän sitä lisätä, sillä sen väitetään parantavan muistia. Astioissani on vihreää paljon, se on se taustaväri, joka saa ruuan muut sävyt nousemaan. Kattaus on lempeä, kun sen sävy on vihreä. Tulee hyvälle tuulelle kuin keväällä konsanaan.



Ja tietenkin, Spockin verihän on vihreää!



keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Pidän ötököistä

Olen kasvanut poikakylässä. Monet vuodet olin kylän ainoa tyttö parikymmenpäisessä laumassa. Sitten tuli Hanski, Hannele. Hänelläkin pari veljeä, kuten minulla, mukana keikuimme. Siinä ei oppinut hienohelmaksi vaan etsimään kastematoja. Polvet olivat aina ruvella ja hameen helmat halki. Niin, äidin mielestä tytön vaate on hame. Muutamia kertoja puusta pudotessa halkesi hame. Äiti työlääntyi korjailemaan ja sain housut ja toisetkin, pikkuhiljaa hameet unohdettiin.

Jo silloin opin katselemaan ötököitä lähempää, kun en ollut oppinut, että pitää kirkua ja kammoksua. Kolmekymmentä vuotta, ylikin, meni, että tiesin niitä olevan, mutta siinä kaikki. Kunnes ostin kameran. Loppu oli vahinkoa, kuten monet meistä esikoisistakin. Kuvailin kukkasia ja vasta näytöllä aloin huomata ne hurmaavat ötökät siellä kukkasissa. Opin näkemään ötökät ennen kukkaa; kauniita, värikkäitä, herkkiä, hentoja ja mielenkiintoisia. Möyriviä, lentäviä, kaivautuvia, pintaliitäjiä, hiljaisia, pöriseviä, pulleita, ohuita, oioioi, ei riitä minun sanavarastoni.

Aloin vangita niitä kameralla ja tarkastella näytöltä. Uskomattomia luonnon taideteoksia. Paljaalla silmällä ei aina näe sitä kauneutta.
Ötökät ovat kauniita.