Pidän vuodenaikojen vaihtelusta

Suolainen on suolaista ja makea makeaa. Terveellinen leivos ja vähäsuolainen silli eivät ole minua varten. Jos aina pitää juhlavaatteita, milloin saa kuningatar elämyksen? Kun syö porkkanakakkua, porkkanaperunamuussia, porkkanalettuja, lisää lihapullataikinaankin porkkanaraastetta... Maistuvatko uudet porkkanat herkullisilta? Noo, ehkäpä ponttini ymmärrätte.


Asuin perheessä englannin kesätyöni aikana ja toisessa huoneessa asui austraalialainen nainen. Hän kyseli usein miltä tuntuu neljä vuodenaikaa. Oli sen verran Suomeen perhehtynyt. Milläs sen selität? Suomalaiselle se on ruisleipää, itsestään selvää... Usein vaan käy niin, että itsestäänselvyyksiä ei osaa arvostaa. Siinähän se äiti aina on höpöttämässä villasukista ja puhdasta vettä riittää tuhlattavaksi asti. Vai?

Nyt kun meillä on reilun viikon ollut yli kaksikymmentä ja pari päivää jo yli kolmekymmentä lämpöastetta, nurkista kuuluu vali vali. Terveet ihmiset! Sadetta pitäs saada. Kuka edes muistaa viimetalven pakkasia ja lumisateita. Silloin haluttiin kunnon auringon paistetta ja kesäisiä kelejä. Niin, niin, mutta kun ei ole sitä lomaa juuri nyt... Talvella kun nautitaan elämästä, lähdetään etelään. Sitten työpaikan kahvipöydässä kerrotaan suureen ääneen, miten oli koko viikon melkein neljäkymmentä astetta. On se sitten ihanaa!

Nautitaan nyt, eikä vain sitku...

p.s. mä lähden nyt pakastimeen hetkeksi!

Pidän sinisistä hetkistä

Sininen hetki. Tiedän, se on talvinen ilmiö illalla auringon juuri laskettua. Tällöin auringon valoa siroaa edelleen ilmakehän kautta, ja koska siroavassa valossa korostuvat etenkin matalat aallonpituudet, on valon väri sinertävä. Sironta on fysikaalinen prosessi, missä säteily, esimerkiksi valo tai liikkuva hiukkanen, muuttaa suuntaansa kohdatessaan esteen tai tiheyden muutoksen aineessa, jossa se kulkee. Tuon lunttasin. Tarkoitan enemmänkin kuvainnollisesti sininen hetki, aika haaveiluun. Talvipäivät ovat usein sinisiä sävyltään, lumi heijastaa sinisenä ja värittää koko yleisilmeen, olipa ilta tai aamu. Mies ajattelee usein sinisiä ajatuksia; sohvalla pitkällään.

Sininen on kylmä väri, mutta miellän sinisen hetken ajatuksenaan melko lämpimäksi ja positiiviseksi ilmiöksi. Kaik on hiljaa mun ympärilläin -tyyliin. Lumen kuvaaminen muutes on haasteellista. Eri sävyjen esiintuominen on vaikeaa. Vieläkään en ole kovin syvällisesti perehtynyt tuohon valotukseen. Päätän jomman kumman ja annan sitten kameran hoitaa toisen. Kunnioituksella katselen aina Pekka Halosen talviaiheisia maalauksia. Suomalaisena aistii milloin kireän pakkasen ja milloin keväisen suojasään. Siinä on sinisten hetkien kuvauksien aatelia. Kamerallahan vain kopioidaan mallista ei luoda itse. Tunnelman välittäminen onkin mielenkiintoista. Sininen hetki voi väreiltään olla muutakin kuin sinistä. Ainakin minulle.

Kylmä hiipii metsäntakaa

Pidän roskattomasta luonnosta

Mikähän siinä onkin, että enemmän kuin kerran olen miettinyt tyhjien pakkauksien painoa. Miten jokin tuote tyhjennyttyään tulee painavammaksi, sitä ei jakseta viedä pois tai edes siirtää asialliseen paikkaan. Tänä talvena on lunta tullut hirmusti ainakin Porvoon suunnalla, lumi on "siistinyt" maiseman säännööllisesti. Itse olen http://www.roskapaivassa.net/ liikkeen henkinen jäsen. Facebookissa olen fani saadakseni tietoa missä liike menee, käytännön arjessani siirrän eteeni tulevia roskia niille kuuluviin paikkoihin, jäsenmaksua en ole maksanut. Lumet katoavat tänäkin vuonna vääjämättä, viimeistään ennen juhannusta väitän. Luontomme on yhteinen asia. Kaikki ei maisemoidu. Yritän omalla esimerkilläni viestiä tapaani ajatella, lajittelen omat roskani ja tarvittaessa myös toisten unohdukset.

Täten haastankin Sinut; siirrä eteesi tullut roska sille kuuluvaan paikkaan, mieluiten päivittäin, mutta ainakin kun niitä eteesi tulee, ei stressiä eikä marttyyrejä.

"Roska päivässä ja syvempi mielihyvä"

tätä ajattelin seurata, mitä sille tapahtuu, viemärityöt alueella ovat päättyneet

Pidän vanhoista aitoista

Onko kauniinpaa pintaa kuin vanha, ajan värittämä hirsi. Harmaan sävyt vaihtelevat säätilojen mukaan. Mäkin tontilla on kaksi vanhaa aittaa. Alun alkaeen se on ollut torpparin talousrakennus. Keskellä on ollut karjasuoja. Se oli ajan saatossa mennyt liian huonokuntoiseksi, jotta sitä olisi voinut kunnostaa. Niinpä kolmannes keskiosaa rakennusta purettiin. Siitä hyödettiin kaikki mahdolliset tarvikkeet, jotta saatiin kaksi tervettä aittarakennusta. Alkuperäiset hirret ovat yli satavuotiaita. Kaunistuvat vanhetessaan. Tontti on iso ja varsinaisen oleskelupihan, yläpihan, rajaavat koivikkoon nuo kaksi harmaata aittaa. Toisessa, jonka lattia oli hiukan elänyt ja epämääräisempi, säilytämme kaikki puutarhatyövälineet sekä kesäkalusteet. Siellä kasvaa joka kesä jokin rikkaruoho läpi lattian. Emme katkaise sitä, vaikka tiedämme sen olevan tuhoisaa. Vasta kuolleen kasvin poistan tarkasti, ettei se jää mätänemällä pahentamaan lisää. Toinen aitta on terve, siellä pidän varamattoja riu'ulla ja kuivaa, siistimpää säilytettävää. Se toimii tarvittaessa myös vierasyöpymispaikkana. Ei siellä kukaan ole yöpynyt, no, mies kerran yksin ollessaan oli halunnut viettää siellä sateisen ukkosyön.


Vakiona joka alkukesästä kävelen oikeanpuoleiseen aittaan ja kumautan otsani vauhdilla yläkamanaan. Ovet ovat matalat. Kipumuistia riittää kesän. Sisiliskot, tsitsiliuskat, viihtyvät aittojen kivijaloissa ja kiipeilevät seinustoille aurinkoa ottamaan. Itse rakastan aitan kynnyksellä istumista, vuorenkilpi hivelee jalkaa, kärpäset pörräävät ja aurinko hellii kasvoja. Se on kesää. Aamukasteen aikaan istun mökin portailla ja katselen aitan seinistä päivän nousua, ne kirkastuvat hiljakseen. Sateella niiden harmaus syvenee. Kauniita ovat.

Rauhoittava näky.

Pidän mökkisaunasta

Legenda kertoo, että suomalaiset kehittivät saunan näyttääkseen jumalille, että kyllä suomalaisenkin nahka kuumuutta kestää. Kestäähän se, mutta en kyllä saunaa pois antaisi. Muistan ne kaksi kuumaa, kuivaa kesää, se kuumuus oli väsyttävää. Sauna piristää. Kaupungissä välttää tuo puulavettinen sähkögrilli, kyllä sillä hien saa pintaan ja kiukaan sihinää. Kunhan korvausilmaa tulee sopivasti, ovat löylyt jopa varsin siedettäviä. Ja onhan se helppoa, käännät kelloa ja puolen tunnin päästä kiipeät lauteille.

Mutta mikään ei voita puilla lämmitettävää mökkisaunaa. Meillä on se tavallinen, jatkuvalämmitteinen ja se on maailman paras. Ei sitä voita mikään, no, savusaunasta ei nyt saa puhua ;) Toki tuon puusaunan lisäksi mökkisaunaan liittyy paljon muutakin. Yleensä siellä saunoessa on loma tai pidempi vapaa. Tosin kesäisin usein vain viikonloppuvapaa. Mutta silloin on vapaan lisäksi myös kesä, arvo jo sinänsä. Mökkisaunamme on punainen ja siinä on valkoiset ikkunan pielet, se perinteinen kuvio. Punamulta istuu maisemaan, muiden punamultaisten joukkoon. Päädyssä on liiteri, pata on pukuhuoneen puolella ja lauteilta näkee ikkunaristikon läpi luontoon. Viime kesänä uusimme kiukaan ja nyt on uunissa lasiluukku. Liekkien loimotusta on rauhoittavaa katsella. Yösaunoessa näkee tähtitaivasta. Punakettu lienee näkemistämme villein eläin, joka mennä sipsutti saunapolkua, kunnes hyppäsi jyrkän kulman ja poistui koivikkoon. Pari kesää sitten istuimme ulkona jäähdyttelemässä ja pihavalon editse vilahti ääneti jotakin. Lepakkoja. Äänettömän ihanaa seurata niiden ötökän pyydystystä. Pimeässä kuuloaisti terävöityy, hiljaisuudessa kuuluu usein tunnistamattomia, viehkoja ääniä. Pisin saunareissumme, toistaiseksi, kesti kuutisen tuntia.

Siellä se odottelee!

Pidän hetkistä

Alkaa tuntua, että nyt riittäisivät pakkaset ainakin tällä erää. Tuntuu hetkittäin, että katselen maailmaa vain parvekkeeltani. Vapaapäivät menevät sisällä möllötellessä, toisaalta kivaahan sekin on, muttei aivan vapaaehtoista. Eskimoksi pukeutuneena toki voi viipotella pihalla, mutta nenä tuppaa jäätymään. Ei kovin paljon aiheetta pihalle nenäänsä edes laita. Päätin kuitenkin uhmata kylmää ja kävellä isännän luo kahville, kun soitteli yötyöläinen heränneensä. Todellinen uroteko, koko vajaan kilometrin siis ulkoilin. Pakkasin kuitenkin kameran mukaan, kun aurinkoinen keli oli huikea. Mittari näytti tosin -27,7 ei varmaan ihan oikea arvo, mutta huimia lukuja Porvoon korkeudelle. Astuttuani ovesta näin autoaitausta vasten nojaavan aroniapensaan oksalla mustan pörröisen möhkäleen. Kävelin lähemmäs ja huomasin sen olevan mustarastaan. Tässä on pyörinyt yksi muutaman vuoden, sitä ajoittain näkee, joskus niitä on jopa useampia, mutta tuo yksi majailee lähistöllä. Peruutin hiukan taaksepäin ja kaivoin kameran, kuvailin askel askeleelta lähestyen. Kovin oli pörhöllään, viiden metrin päähän päästyäni se liikahti hiukan. Tuli mielikuva katseesta, ettei se olisi halunnut lähteä lentoon vaan olisi mieluiten värjötellyt paikallaan. Katselimme hetken toisiamme, sitten se lennähti hiukan taaksepäin toiselle oksalle ja alkoi järsiä jäistä aroniaa. Minä pakkasin kameran takaisin laukkuun ja kiersin roskakatoksen kautta tielle. Eihän lounashetkeä sovi häiritä.

Ei minua palele, ei minua palele, ei minua palele...

Pidän kimaltelevasta lumesta

Hurmaavan monta päivää on pitänyt pakkasta yli kahdessakymmenessä asteessa. Hanget kimaltelevat timantteina. Pienikin auringon pilkahdus koskee silmiä, sillä valkeasta lumesta se heijastuu moninkertaisena. On niin valkoista, että ihan sinertää. Maisemat ovat kuin Andersenin Lumikuningattaresta. Kovasta pakkasesta huolimatta sataa kevyttä utukkaa varsinkin öisin. Sellainen lumi ei häiritse. Vaikka sitä on vaaksoittain auton päällä, on se kevyt harjailla pois. Samalla on helppo tarkistaa tuulen suunta, yleensä se tuulee itseenpäin ja autonputsauksen jäljiltä saa harjata itsensä. Se on talvea.

Hanki kimaltelee jopa pihavalojen loisteesta. Angervot näyttävät jalokivipensailta. Naapurin emännän kanssa naureskelimme talvista matonpesuamme. Vieläkin nimittäin tamppaan osan mattojani puhtaassa hangessa, villamatot kirkastuvat mukavasti. Ei pääse pantteri pilkuistaan, sanotaan, nuorna opittua. Harmistuttaa, kun ei ole mahdollisutta käydä mökillä, räsymatoille tekisi lumipesu myös hyvää. Ehkäpä keväämmällä. Nyt sielläkin jäät vahvistuvat ja pääsee Haapaveden jäälle lumikävelylle. Sitä odotan malttamattomana.

Pidän talvi-illoista

Tänä talvena on Porvoossakin saanut nauttia lumesta täysin siemauksin. Lunta tuli jo ennen joulua ja määrällisesti sitä on paljon. Talviurheilulajien harrastajat ovat hykerrelleet tyytyväisenä ja luulenpa laskettelurinteen omistajienkin hengittävän hiukan vapaammin tänä talvena. Paukkupakkasjaksokin alkaa hellittämään ja ulkoilu on nautinnollista. Iltakävelyllä haukkoo henkeään maiseman kauneutta ihaillessa. Kaikki lumi on valkoista, sillä liki päivittäin on satanut lisää ja se on kinostunut kauniisti. Jotenkin illalla kaikki sävyt ovat pehmeitä ja lisäksi pikkupakkanen kimalluttaa hangeen pintaa. Poissa on kaikki märkä ja mätänevä.

Ilmassa on paljon kosteutta ja se alijäähtyy, jolloin kaikkeen kiinnittyy huurua ja lunta. Erityisesti puut ovat kauniita, rungot sekä oksat ovat huurupörrössä. Tuo ilmiö ei ole jokatalvinen ja valokuvauksen ammattilaiset sekä harrastajat ovatkin saaneet uskomattomia talvikuvia. Olen iltasella työpäivän jälkeen saanut itseni tunneiksi ulos ihastelemaan luontoa kamera kainalossa. Talvi-illan hämärä on rauhoittava. Valon sävyt ovat ihastuttavia. Iltahämärä eroaa aamuhämärästä samoin kuin syksyn ja kevään tuoksut. Illalla pimeys lisääntyy koko ajan, silti kaupungissa ei koskaan tule sysipimeää. Paikoitellen keinovaloa on niin paljon, ettei tähtitaivasta erota. Onneksi asun hiukan keskustan ulkopuolella, löytyy puustoa, maastoa ja näkyy tähtitaivas. Täydenkuun aikana tulee upeita varjoja ja sen juustopallon lumossa jäävät unetkin vähiin. Minä tosin olen kuuhullu uudenkuun aikaan, täyden kuun aikana nukun jo rästejä poiskin. Silti talvi-illan hämyssä on ihana astella vaikka taivas olisi umpipilvessä. Luminen maisema tuoksuukin raikkalle.

Nykyjouluvaloja.

Pidän lumesta

Olen minä sen verran suomalainen, että nautin lumimaisemasta. Osuin mökille tällä viikolla juuri, kun lunta tuli hiukan enemmän. Pohjaa oli, mutta päivän aikana maisema muuttui jouluiseksi. Niin, minä yhdistän lumen ja joulun. Ilman lunta ei tule joulumieltä, mitä ikinä se sitten onkin. Puhdas valkea miltei sattuu silmiin, vaikka aurinko on paksun pilviverhon takana. Ajelin vitostietä Kuopiosta alaspäin ja Mikkeliin asti maisema oli kuin olisi ajanut joulumaahan. Puut muodostivat lumista holvikaarta tien ylle. Pitkä matka ei puuduttanut, maisema piristi silmää ja sielua. Jotenkin tuo ensilumen valkoisuus aina unohtuu, samoin kuin kevään vihreä. Lehtien otsikot naurattavat; talvi yllätti autoilijat. Siis suomessa, siis talvi yllättää, pöh!

Vielä ei Haapavesi ole saanut jääkantta, mutta maisema oli kylmän sävyinen. Kolealta tuntui, tajusin olevani väärin pukeutunut. Kaikki oli hiljaa paikallaan, odottaen. Englannissa töissä ollessani samassa perheessä asui australialainen pariskunta ja vaimo varsinkin kyseli usein miltä tuntuu neljä vuodenaikaa. Miltä lumi tuntuu? Selitä siinä sitten. Hiukan ne taitavat olla meille itsestäänselviä. Toivomme ainaista kesää ja lämmintä, mutta jos niin todella olisi, jäisimme paljosta vaille. Usein asioita ei arvosta ennenkuin ne menettää. Olen kymenlaaksosta valunut Porvooseen ja olen hiukan menettänyt lumiset talvet. Porvoossa hiekotetaan ei juurikaan aurata. On vain hetken valkeaa, joka sulaa ja jäätyy. Maisema on musta ja pimeä. Onneksi on Ruokolahti. Mutta älkää tulko kysymään mielipiteitämme lumesta, kun ensi kerran talvella saavumme. Vaikka mökki on tien vieressä, menee lumitöihin helposti toista tuntia. Ennenkuin pääsemme sisälle.

Muistan ensimmäisen kerran, kun tulimme hankien saavuttua. Ajoimme piha-aukon viereen tielle ja nauroin, että kato, aurausvalli on auton ikkunan alaosaan asti. Nousimme autosta ja totesimme, että se jatkuu saman korkuisena vallin takana. Uskon puute meinasi tulla. Oven edusta oli katolta tulleen kerrostuneen lumijään peitossa. Lapio ja rautakanki. Sisälle päästiin ja vaatteet vaihdettua alkoi lumen luonti saunalle ja silloin vielä käytössä olleeseen ulkopikkulaan. Oikein vaatetettuna se oli hauskaa. Heitimme oluttölkin pikkumatkan päähän ja kaivoimme tien läpi palkinnolle. Motivaatiosta on kaikki kiinni. Kyllähän tuonkin jälkeen on lumi meille tehnyt tepposia. Ei ole harvinaista lähteä lumettomasta Porvoosta ja kohdat haaruihin asti ulottuva hanki. Pikkumanna tykkää, voi kastella lapaset, eikä kukaan tule sanomaa, että varos nyt vähän, voit vilustua.

Siperianhernepensas odottaa ja linnuilla on syötävää