maanantai 11. tammikuuta 2010

Pidän hetkistä



Alkaa tuntua, että nyt riittäisivät pakkaset ainakin tällä erää. Tuntuu hetkittäin, että katselen maailmaa vain parvekkeeltani. Vapaapäivät menevät sisällä möllötellessä, toisaalta kivaahan sekin on, muttei aivan vapaaehtoista. Eskimoksi pukeutuneena toki voi viipotella pihalla, mutta nenä tuppaa jäätymään. Ei kovin paljon aiheetta pihalle nenäänsä edes laita. Päätin kuitenkin uhmata kylmää ja kävellä isännän luo kahville, kun soitteli yötyöläinen heränneensä. Todellinen uroteko, koko vajaan kilometrin siis ulkoilin. Pakkasin kuitenkin kameran mukaan, kun aurinkoinen keli oli huikea. Mittari näytti tosin -27,7 ei varmaan ihan oikea arvo, mutta huimia lukuja Porvoon korkeudelle. Astuttuani ovesta näin autoaitausta vasten nojaavan aroniapensaan oksalla mustan pörröisen möhkäleen. Kävelin lähemmäs ja huomasin sen olevan mustarastaan. Tässä on pyörinyt yksi muutaman vuoden, sitä ajoittain näkee, joskus niitä on jopa useampia, mutta tuo yksi majailee lähistöllä. Peruutin hiukan taaksepäin ja kaivoin kameran, kuvailin askel askeleelta lähestyen. Kovin oli pörhöllään, viiden metrin päähän päästyäni se liikahti hiukan. Tuli mielikuva katseesta, ettei se olisi halunnut lähteä lentoon vaan olisi mieluiten värjötellyt paikallaan. Katselimme hetken toisiamme, sitten se lennähti hiukan taaksepäin toiselle oksalle ja alkoi järsiä jäistä aroniaa. Minä pakkasin kameran takaisin laukkuun ja kiersin roskakatoksen kautta tielle. Eihän lounashetkeä sovi häiritä.

Ei minua palele, ei minua palele, ei minua palele...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti