Pidän vuodenaikojen vaihtelusta

Suolainen on suolaista ja makea makeaa. Terveellinen leivos ja vähäsuolainen silli eivät ole minua varten. Jos aina pitää juhlavaatteita, milloin saa kuningatar elämyksen? Kun syö porkkanakakkua, porkkanaperunamuussia, porkkanalettuja, lisää lihapullataikinaankin porkkanaraastetta... Maistuvatko uudet porkkanat herkullisilta? Noo, ehkäpä ponttini ymmärrätte.


Asuin perheessä englannin kesätyöni aikana ja toisessa huoneessa asui austraalialainen nainen. Hän kyseli usein miltä tuntuu neljä vuodenaikaa. Oli sen verran Suomeen perhehtynyt. Milläs sen selität? Suomalaiselle se on ruisleipää, itsestään selvää... Usein vaan käy niin, että itsestäänselvyyksiä ei osaa arvostaa. Siinähän se äiti aina on höpöttämässä villasukista ja puhdasta vettä riittää tuhlattavaksi asti. Vai?

Nyt kun meillä on reilun viikon ollut yli kaksikymmentä ja pari päivää jo yli kolmekymmentä lämpöastetta, nurkista kuuluu vali vali. Terveet ihmiset! Sadetta pitäs saada. Kuka edes muistaa viimetalven pakkasia ja lumisateita. Silloin haluttiin kunnon auringon paistetta ja kesäisiä kelejä. Niin, niin, mutta kun ei ole sitä lomaa juuri nyt... Talvella kun nautitaan elämästä, lähdetään etelään. Sitten työpaikan kahvipöydässä kerrotaan suureen ääneen, miten oli koko viikon melkein neljäkymmentä astetta. On se sitten ihanaa!

Nautitaan nyt, eikä vain sitku...

p.s. mä lähden nyt pakastimeen hetkeksi!

Pidän sienirisotosta

Italialaiset syövät herkullista risottoa. Se ei, pahus, ole irtonaista, kuten pitkä ja pätkä joskus riisistä meille mainostivat. Se on valuvaa, puuromaista, mutta riisi erottuu ja perusmakuun kuuluvat valkoviini, voi ja juusto. Italiassa pääasiassa tuo ihana parmesan, mutta muutkin käyvät. Eihän siihen tarvitse kuin tryffeliä hiukan, he sanovat. Onneksi meillä suomessa on metsät pullollaan sieniä, toinen toistaan herkullisempia. Me jopa saamme poimia niitä vapaasti. Pitäisiköhän sienenpoiminta Suomessakin tehdä luvanvaraiseksi, joskohan sitten ihmiset innostuisivat. Mökkimaastossakin törmää useammin itänaapuriin kuin alueen asukkaisiin. Vai tietääkö kantaväestö paremmat sienipiilot, kuin minä, tiedä häntä. En ole mikään riisin ystävä ylipäätään, mutta miltei mistä tahansa kotimaisista sienistä tehty risotto on ylikylän herkku.

Viime syksynä saimme Porvoosta poikkeuksellisen paljon suppiksia ja olen niitä myös kuivannut. Olen jauhanut kuivattuja purkkiin ja siinä on kyllä paras liemimauste miltei kaikkeen. Eilen mietimme tämänpäiväistä menua ja päädyimme sieniin. Vaihteeksi söimme suppilovahveroista tehtyä risottoa. Risotto tehdään ja haudutellaan normaalisti, hiukan kuivattua sienijauhetta mukaan hautumaan, juustona käytin pitkään kypsytettyä manchegoa, sen rasvaisuus sopii mielestäni sienille paremmin. Lopuksi freesasin voissa hiukan sulaneet ja karkeasti jäisenä pilkotut suppikset sekaan. Siihen ei ole mitään lisäämistä, no vähän mustapippuria :D

Ensi syksynä lisää sieniä säilöön!

Pidän pikarijäkälistä

Opiskellessa tai paremminkin koulussa ollessa ei taida olla tapana kehua jotakin kouluainetta. Aikanaan ainakin vitsi oli, että käsityö, jumppa ja vanhat läksyt... Biologiasta pidin, varsinkin botaniikka, kasvitiede, kiinnosti alkumetreistä alkaen. Kaikki pieni kiinnosti. Ihmettelin aina miten ihmisen sisällä on soluja, joita et näe ja siellä sisällä kaikenmaailman solulimat ja tumat. En tosin sen paremmin sitä nykyäänkään ymmärrä, vaikka siis tiedän, että niin on. Jatkuvasti se hämmentää. Kasvien puolelta taas muistan tunteneeni monta kasvia jo keskariin mennessä, vaikkei minun enään tarvinnutkaan kerätä kasveja kesällä. Sekin harmitti jälkeenpäin. Keräsin pari vuotta vanhemman kaverin apuna hänelle ja se oli mielenkiintoista. Anemonet keväisin äidille ja taraxacumia kaiveltiin nurmikolta pois. Se oli leikkiä ja siksi jäivät mieleen, loppuosia en muista.

Sammalikossa oli ja on edelleen ihana askeltaa, mutta muotona jäkälistä minulle kolahti pikarijäkälä. Vieläkin kuulun varauksetta fanklubiin. Viehkotuin kuuntelemaan luonnon merkeistä ja miten jäkälä on yksi idikaattori. Naava ja luppo olivat myös niitä, eikäpä naavaisia puita enään juuri vastaan tule. Tai siis löydy, kävelemään ne tuskin ovat alkaneet. Jäkälät ovat levän ja sienen yhdistelmiä. Siksi ne ovat herkkiä reagoimaan luontoon kuulumattomiin asioihin, kuten ilmansaasteisiin. Pohdin miten niin pienestä asiasta voi havaita niin isoja asioita. Se oli niin tavattoman ihmeellistä ja hämmentävää ja on sitä kyllä edelleen. Surullista vaan on, että merkkejä on nykyluonnossa niin paljon. Alun toisella kymmenellä kun olin, mietin aina miten ihana noista pikareista olisi juoda. Se oli jotenkin niin hienon tuntuista. Eihän meillä kotona ollut kuin muovimukeja ja paksuja laseja. Varsin käytännöllistä nelilapsisessa perheessä. Tätä nykyään pikarijäkälät ovat yksi motiivi minulle hankkia viimein se makrolinssi.

Pidän pimeistä piknikeistä

Kuka on sanonut, että vain lämpimällä ja aurinkoisella voi käydä piknikillä. Raikkaassa ulkoilmassa vaatimattomampikin eväs maistuu maukkaammalta eikä grillin lämpö tukahduta. Noitakerhoni piti syksyllä vuotuiset kokoontumisemme ja pidimmi Ihan Pimeän Piknikin. Koko viikonlopun teema oli punamusta, joten jo perjantai iltana olimme sonnustautuneet asiaankuuluvin värein. Muutaman euron kertakäyttögrilli oli kaikille vieras kapistus, siksi pari noitaa uskon puutteessa lisäilivät rannalta löytyneitä pahviroskia alun sytykkeiksi. Todellisuudessa grilli syttyi hiukan hitaasti, mutta toimi aivan uskomattoman hyvin. Sillä olisi kypsentänyt vaikka broiskupihvit. Lämpö oli tasainen ja sitä riitti uskomattoman kauan.

Teimme helppoa makaronipohjaista salaattia, johon sekoitimme tuoreita ja purkkikasviksia ja kastikkeena aioli, joka oli säväytetty chilillä. Pikninleipiin laitoimme väliin valkosipulista tuorejuustoa, ohuita tomaatti, tuore- sekä suolakurkkusiivuja ja kinkkua. Vartaina oli nakkeja, joihin kaiversimme emmentaalisiivun pitkittäin kiilaksi ja sidoimme sen pekonilla. Herkkusieniin laitoimme yrteillä maustettua vuohenjuusta ja senkin paketoimme pekoniin, lisänä paprikaa ja kesäkurpitsaa sekä hillosipuleita. Lisäksi grillailimme persikan puolikkaita. Ihania. Ruokailujuomana oli rosee viini ja se toimi kyllä vallan erinomaisesti. Toki jokainen raahasi hiukan yleisjuomaa repussaan. Jälkijuomaksi oli teetä/kahvia ja asiaan kuuluva jalluplörö.

Nykynoita ei kadota yhteyttä ulkomaailmaan missään tilanteessa; kännykkä kädessäkin voi grillata varsin hyvin. Noita T toimi grillimestarina ja hyvin toimikin.

Jotta saimme hiukan juhlan tuntua noidat M ja T rakensivat meille palmun, tosin lehvien puutteessa oksat otettiin kaatuneesta kuusesta. Se varjosti sopivasti alkavan kuun loimotukselta, että roseepänikkämme pysyi viileänä. Noita S toimi ylimpänä juomanlaskijana. Tosin huhu kertoo, että hän joi suoraan hanasta, tiedä häntä. Laatikko oli kuitenkin asetettu ergonomisesti kiven päälle, jolloin janoisen lasi mahtui suoraan hanan alle. Kyllä naiset ovat kekseliäitä.

Porvoon joki taustalla oli miltei tyyni ja ohi lipuvat veneet tai paremminkin venelijät huiskuttivat iloisesti punamustalle seurueellemme tummuvassa yössä. Piknik rannan ohi kulkee yleinen lenkkipolku ja ohikulkijoille tuntui tulevan hyvä mieli meitä katsellessaan. Moni toivottikin mukavaa illan jatkoa ja kommentoi, että nythän se grilliruoka vasta maistuukin, kun on hiukan viileää. Syyskuinen keli oli mitä upein ja jokusen tunnin käkätyksen jälkeen otimme luutamme ja kompuroimme kämpille saunomaan. Muutaman tunnin happihyppy varmaan sai aikaan sen, että aamulehti ehti saapua ennenkuin noitajoukko asettui levolle...jatkaakseen taas. Lauantain ruokailumme olikin sitten punamusta kokonaisuus, siitä EHKÄ tuonnenpana.

Grilli kuumenemaan ja let´s party!

Pidän ylipäivästen sienien kauneudesta

Pidän sienistä ja sienestämisestä, ei liene yllätys. On ihana kulkea syksyisessä metsässä ja saaliin toivossa tulee ulkoiltua pidempään kuin normaalilla lenkkipolulla. Kameran kanssa liikkuessa silmä etsii muotoja. Kuvat puhukoon puolestaan.

Haperosta on jo parasta ennen -päivä takana, mutta onneksi se ei sitä itse tiedä. Revittelee täysillä vaikka mustuus jo hiipii helttoihin. Oikea asenne!

Oletettavasti varsin herkullinen, kun noin pientä on pitänyt haukata.

Kelloheltta heilahtaa!