lauantai 16. tammikuuta 2010

Pidän imukärsällisistä

Kesään kuuluvat kärpäset ja medenimijät. Toisista lähtee ääntä enemmän toisista vähemmän. Mitä enemmän ne mettä keräävät, sitä paremmin ne jälkikasvuineen voivat. Ihanaa kesäistä puuhaa on tarkkailla niitä. Ihmetyttää lentämisen logiikka, joihinkin kukkiin ne menevät monta kertaa ja toisiin, yhtä avonaisiin, eivät sitten millään. Perhoset imevät hiljaa ja arvokkaasti välillä lehahdellen muualle. Ampiaiset ja mehiläiset pörisevät, välillä tuntuu, että sokerihumalassa, on se sen verran kiivasta ääntelyä ajoittain. Lepotuolissa lötkötellessä silmät kiinni kuule nuo äänet, tai oikeammin, jos ne lakkaavat kuulumasta. Pakko tarkistaa, ettei joku ole istahtanut varpaan päälle. Välillä niitä kiinnostaa auringossa hikoileva iho, kaitpa nekin suoloja tarvitsevat.

Voikukista nauttivat kaikki, ihmistä lukuunottamatta. Tosin viimevuosina olemme mökilläkin saaneet aikaan rauhanomaisen rinnakkaiselon. Olemme saaneet pelisäännöt sovittua ja aika hyvin ne ovat lupauksensa pysyä poissa kukkapenkeistäni pitäneetkin. Muuallahan ne ovat oikeastaan varsin kauniita. Voikukkalajikkeitakin on monta sataa, kaikille ei edes nimeä riitä. Isäni sanoo sen olevan varsin kiitollinen kasvatettava. Harvoin on kuulunut sen sadon jääneen huonoksi, vaikkei siitä saa edes tukiaisia. Voikukkasimaa olen tehnyt nuorempana. Aurinkoisella säällä keräsimme isolta pellolta avonaisista voikukista vain keltaisen kukkaosan. Vettä tuplasti kukkien määrän verran ja hiljakseen kiehautus vartin verran. Sekaan sitruunaa ja sokeria, aivan kuin simaa tekisi. Jäähdyttyään hiiva niskaan ja päivän parin lämpimässä käymisen jälkeen siivilöinti pulloihin. Maistuu kesälle.


Minä aina sekotan ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset keskenään. Ampiaisen muistan ampiaisvyötäröstä. Kaikkia niitä on hauska seurata läheltä, kun ne imevät kukkia. Usein niiden takajalat ovat täynnä siitepölyä, kuin keltaiset säärystimet. Siinä on yhteistyötä parhaimmillaan, kukat pölyttyvät ja pörriäiset saavat mettä elääkseen. Lopuksi minä saan hunajaa teeheni. Pörrätkää vaan sydämen kyllyydestä. Pitäisi oikeastaan tallentaa tuota ääntä, se voisi olla mielenkiintoinen puhelinääni. Talvella sitä olisi mukava kuunnella. Puhelimen soidessa se olisi juuri yhtä kiusallista, kuin se on kesällä. Hmm, mitenkähän tuo onnistuisi, tarttee varmaan konsultoida jälkikasvua.


Elämä jatkuu, se on hyvä!





2 kommenttia:

  1. Hei Manna!
    Pompppasin tuolta Seijastiinan sivuilta katsomaan, mitä Sinulle kuuluu.
    Olet näämmä täyttänyt vuosia.
    PALJON ONNEA!
    Mielenkiintoinen on tuo Sinun matkakertomuksesi Gambiasta.
    Ja edelleen pidän kuvistasi ja jutuistasi:) Aurinkoisia talvipäiviä!
    T: kokkikaveri Leena

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Leena, juu...viisi ja yksi. Mukava kun pomppasit.
    Gambiasta halusimme muuta ja sitä saimme.

    Aurinkoa Sinulle myös-

    VastaaPoista