Päivän tärkein ateria. Miksi sitä sanotaan ateriaksi ja palaksi. En ymmärrä ihmisiä, jotka ottavat kupin kahvia, juovat sen kävellessään ja lähtevät uuteen päivään. Aamupalaan ei kuulu kiire, mutta joskus se tulee sinne kutsumatta, silti voi mauista nautiskella. En minäkään heti noustuani kaivele jääkaappia, mutta olen onneksi sen verran aamuvirkku, että yleensä ehdin herätä rauhassa ja kokkailla jotakin. Puolen tunnin sisällä alkaa jo maistumaankin. Välillä saa aivomössönkin liikenteeseen eli joskus on mietittävä millainen päivä on tulossa.Ei tarvitse olla kummonen Nostredamus nähdäkseen, että välillä lounas saattaa venähtää päivällisen aikaan nautittavaksi. Silloin yleensä jo aamulla paistan kananmunia ja maustan niitä vielä jollakin juustonkannalla. Kummallista kyllä, se pitää nälkää huomattavasti paremmin kuin mikään viljapuuro. Puuroista kyllä tykkään, mutta jotenkin ne ovat eniten maistuvimmillaan iltaisin. Varsinkin hiukan rytmittömän ja pitkään venyvän päivän päätteeksi. Onneksi ostin joskus aikoja sitten, kun poika oli pieni, haudutuskattilan. Siihen on helppo laittaa vaikka maitopohjainen puuro hautumaan hiljakseen, itse voi mennä vaikka suihkuun ja siellä se itsekseen muhii pohjaan palamatta. Puurokattilan pesusta en kyllä vieläkään ole oppinut pitämään. Viikonloppuaamuisin varsinkin, jos vielä isäntäkin saattuu olemaan saapuvilla, on ihana istuskella pitkän kaavan mukaan. Ilman sanomalehteä, heilutella jalkaa ja katsella ikkunasta ulos, kiireettä. Pienestä ne nautinnot lähtevät ja hyvä päivä vieläkin pienemmällä.
Syö värejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti