Pidän sateesta

Luin jostakin, että suomessa sataa keskimäärin joka kolmas päivä. Mielenkiintoinen tilastototuus. Sade on mielenkiintoinen asia. Sekin vaikuttaa mielialaan kuten pilvet. Tihkusade, tuhnukeli, siinä on niin hienoa pisaraa, ettei edes pisaranjälkiä synny lätäkköön, mutta auton tuulilasissa se estää näkyvyyttä.

Monotoninen meteorologi honottaa lähestyvästä säärintamasta. Pilvet kasautuvat, sarjakuvissakin piirretään pilvi pään päälle kuvaamaan pahaa tuulta, myrskyävää mieltä. Kummallista on se, että niin pieniä ja hentoisia kuin pisarat ovatkin, ne ovat painavia. Siis sadehan alkaa sillä, että ilma liikkuu ylöspäin, mutta samalla se jäähtyy. Joskus siellä huisin korkealla pilvien yläpuolella on kymmeniä asteita pakkasta. Pisara kasvaa ja painaa niin, että painovoima kumoaan nostovoiman ja suunta kohti maata alkaa. Sittenhän se on maapinnan lämmöstä tai kylmyydestä kiinni tuleeko sade vetenä vai hiutaleina.

Minä pidän sateesta monesta syystä. Lapsuuden kodissani on peltikatto ja se ropina pysyy muistoissani. Nykyasunnossani ropisevat ikkunanpellit. Kesälomallakin sade on kivaa, voi hyvällä omallatunnolla nyhjöttää sisällä peittojen välissä. Mummovainaa sanoi aina, että on synti olla sisällä kauniilla kelillä. Sade vapauttaa tuosta synnistä. Syntiin en usko, mutta ei tarvitse selitellä sisälläoloaan, kun sataa.

Muistan joku vuosi sitten kävelylenkillä joutuneeni sadekuuroon. Ensin harmitti turkasesti, yritin olla kyyryssä, etten kastuisi. Vääjäämättä alkoi tuntua märältä. Sitten ajattelin, että mikä on pahinta mitä voi tapahtua.. Okei, revitään huumori tästäkin, lakkasin kyyristelemästä. Otin hatun pois, nostin nenän ylös, avasin suun, levitin kädet ja nautiskelin. Yhenäkin olikin ihanaa. Oli lapsellisen hauskaa kastua, eikä se tuntunut yhtään epämukavalta. Kävelin selkä suorana kotiin ja nauraa hekottelin. Kotona lämmin suihku ja olo oli kuin maailmanvalloittajalla.

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.