sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Pidän perhosista

Kangasperhosten näkemisestä se usein vahvistuu, nimittäin ajatus talven vaihtumisesta kevääksi. Maaliskuussa näemme niitä yleensä ensimmäisen kerran. Mökin metsissä kukkivat ruskeassa maassa sinivuokot ja pajunkissat pörhistelevät, silloin ne lepattavat esiin, varovasti ja nopein pyrähdyksin. Sitruunaperhoset pyrähtelevät esiin samoihin aikoihin.

Suomessa on tavattu ao. kirjan tiedon mukaan 118 päiväperhoslajia, joista kuutisenkymmentä ovat yleisiä. Minä taidan tunnistaa reilun kymmenkunta, häpeä tunnustaa. Viime keväänä ajattelin tehdä asialle jotakin ja hommasin opuksen, Päiväperhoset Suomen luonnossa. Tekijöinä Dick Forsman ja Olli Vesikko. Sen jälkeen homma meni vaikemmaksi.

Kohtuullinen haaste juosta kirja kädessä, lukulasit silmillä noiden liihottelijoiden perässä. Kiusallaan jäävät pikku matkan päähän lepoon ja pyrähtävät karkuun, kun pääsee vierelle. Ota siinä sitten selvää onko kyseessä nauris-, lanttu- vai kaaliperhonen. Lisäksi naaras ja koiras sekä eri sukupolvet ovat hiukan erisävyisiä. Siispä totesimme, että kuvia on saatava, jotta voi rauhassa tarkastella yksityiskohtia.


Joskus harvoin kuvaaminen onnistui kohtuullisen kivuttomasti. Aamuisin ne nautiskelivat aamukastetta ja mettä kuten tämä Ohdakeperhonen takiaisella elokuussa. Vuosia sitten olisin helpostikin sanonut nokkosperhoseksi, nyt en ole varma edes tuosta ohdake...

Ihastuttavaa katsella niitä näytöltä kaikessa rauhassa. Vasta kirjaa luettuani tajusin, että eri lajit esiintyvät eriaikaan kesällä ja jotkut ilmaantuvat loppukesällä uudelleen. Kiehtovaa. Lisänä ovat satunnaiset vierailijat, jotka ilmeisesti tulevat idästä. Paras perhosvalheemme onkin viiden vuoden takainen havainto trooppisen värikkäästä perhosta, jonka siipien väli oli tuplat näihin kotoisiin verraten. No, helppohan se on määritellä, kun näimme vain hetken ja kameroita en vielä edes omistanut...

Tuon oletamme olevan Metsänokiperhosen. Suonokiperhosella täplät hiukan eri tavalla, mene ja tiedä. Maallikko mikä maallikko, siis me tulkinnoissamme. Mielenkiintoista oli lukea, että se esiintyy isommassa määrin kahden vuoden välein. Eli ensimmäisenä vuonna kehittyy toukka ja toisena perhonen. Aivan kuin digitalis purpurea, sormustinkukka. Jännittävää, onkohan noita ensi kesänä, sillä nyt niitä mielestämme oli ajoittain runsaastikin.
Pakko on myös alkaa opettelemaan noita kameran säätöjä...

Käsittämättömintä on, että jotkut perhoslajit lentävät tuhansia kilometrejä, jotkut muuttavat jopa meren yli. Häivännielut! Ja minä haluan hissin päästäkseni kolmanteen kerrokseen.

Alakuvan Neitoperhot olivat tänä kesänä läsnä kaikilla lomapätkilämme. Kirjan avulla tunnistin liki varmasti myös sen toukat. Niitä oli mustapiikikäs kasa nokkosten latvoissa. Logiikkani, että olisivat nokkosperhon toukkia, oli ontuva. Niin, myös kaikenlaisia mielenkiintoisia toukkia mittaili kasvien varsia siellä täällä. Pitää jonakin pimeänä talvi-iltana alkaa yhdistelemään toukan ja perhosen kuvia toisiinsa. Peace of cake, sanon minä!
Tähän voi jäädä koukkuun!

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo neitoperhonen. Minä sitä jahtasin koko kesän pehosia jotkut onnistui ,jotkut ei. Tätä kaunotarta en saanut kameraani napattua, mutta ensi kesänä pistetään mökille sellaisia kasveja, jotka toivon mukaan houkuttaa perhosia.:)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, mieti...minulla oli suruvaippa "työn takana"..sittenhän tuo tulla tupsahti ja poseerasi keinun päällä monen kuvan verran kuin ilkkuakseen...
    Hyvä, että kekkasit ne kasvit, laita sivuillesikin sitten...toki sinne "nokikokin" puolelle myös...

    VastaaPoista