Pidän ravuista

Ensimmäisen ravun söin kuusivuotiaana. Eno sai rapuja Lappalasta ja keitti niitä. Ei niitä montaa ollut ja hän irrotteli maistinpalat minulle. En muista miltä se maistui, mutta jännää se oli. Olinhan katsellut niitä vesisangossa ja sitten ne oli kauniin punaisena siinä pilkottuna.

Sitten menikin neljä vuosikymmentä, kunnes tuli mieheni kanssa keskustelu, että onko se ruotsalaisen eliitin inside ryyppyjuhla vai istuuko se duunaritaustaiselle suomalaiselle. Yritin erottaa keskustelusta sen, että rapujen maku vai ne elkeet syödessä... Miehelläni oli vankkumaton mielipide, mutta osaammehan me naiset. Heittäydyin avuttomaksi; mitäs jos joudun asiakastilanteessa syömään rapuja. Enhän osaa edes availla niitä. Auta nyt, kun sinä osaat.

Ei mitään uutta auringon alla; sovittiin päivä, hommattiin ravut ja tykötarpeet. Leivänpaahtimenkin ostin, josta poika ilahtui kovin. Siitäkin pisteet ravuille. Emme laulaneet, emmekä ottaneet snapsia kuin muutamalle pyrstölle. Viiniä oli kyllä ja maukkaan keiton teimme seuraksi. Se jäi päälle. Meille rapuillallisesta on tullut jokavuotinen juttu, ihana kahdenkeskinen illanvietto näpertämisen ja ryystämisen merkeissä.

Muutama vuosi sitten miehen kaveri, suomenruotsalainen, tuli mökillämme käymään ja ehdotti rapujuhlia. Meillä oli hulvaton ilta ja yö. Emme laulaneet, mutta kamu möreällä äänellään lausui snapsilauluja ja pyrstönkohotuksia. Minä tietysti muistin jälkikäteen kehua miestäni, että onneksi hän oli opettanut minulle protokollan, ei tarvinnut hänen hävetä.

Miehiä on usein helppo miellyttää.

Olen opetellut erilaisia tapoja sulattaa ravut. Parhaimpana pidän uuden tillisen makuliemen keittämistä ja jäisten rapujen laittamista kuumaan liemeen. Antaa niiden olla siinä ja jäähtyä. Maut vahvistuvat. Miehestä rapujen syöminen on edelleen hirmuinen vaiva kännin saamiseksi, mutta ihan innolla kanssani menua rustaa kerran vuodessa. On hänellä tanssimisestakin oma näkemyksensä.

Olen jutellut rapujuhlista monen kanssa ja päätynyt yhteen johtopäätökseen. Samaan, mikä on totta monessa muussakin asiassa. Ei tiedä ellei kokeile. Intiaaneilla on vapaasti muotoiltuna sanonta, että ei pidä arvostella toista, ellei ensin kulje kahta viikkoa hänen mokkasiineissaan. Ei mieheni enään pidä rapujen syöntiä elitistisenä vaan hauskana ajanvietteenä rempasta... reppu olalle.

(sävel: Kalliolle kukkulalle)

Tilli suussa,

kruunu päässä

sinut pöytään kannetaan.

Paahtoleivän

päälle sulle

snapsikylpy annetaan.