Puutarha ja luonto on opettanut ainakin sen, että voin suunnitella, haluta ja tahtoa. Istuttaa, kastella ja vaatia. Torjua! Torjua toisia luonnonosia satuttamasta minun! luomaani?
Luonto päättää lopputuloksen.
Näin kerran ohjelman, jossa pikkuhuopalahdessa vuokralaisella on parvekkeella monivuotisia kasveja. Se parveke on kuusikymmentä neliötä. Lisäksi omistajalla on laakeassa, kahden jalkapohjan kokoisessa astiassa ruohoa kasvamassa. Hän pitää sitä paljaiden jalkojensa alla istuessaan parveketuolissa. Sanoi sen rauhoittavan.
Kamera on lisännyt minulla rakkautta kukkiin. Pihakukkiin ja varsinkin niiden pieniin yksityiskohtiin. Rikkakasveista en enään suostu puhumaan. Rikka, hmm, malka omassa silmässä. Jotkut valtaavat tilaa, ellet ohjaa niitä, toisia voi yrittää auttaa enemmän. Sehän on kuin työyhteisö, tuo pihamaa...
Kesäaamuisin on ihana kävellä katselemassa herääviä kukkia. Olen usein miettinyt, että tuntevatkohan ne solukossan, että eeeeei--ei tänään. Ainakaan jotkut lajikkeet eivät aukene pilvisellä tai sateella. Ymmärrän sen täysin.
Peace, kauniin vaaleanpunainen. Ei taivu lumelle ja pakkaselle. Ylväys on tallella. Ruusu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti