Kaikki muu on turhaa, paitsi puutarhanhoito, tuo vanha fraasi. Eikä sekään ole niin tärkeää. Tärkeää ei ole se hoitaminen, vaan puutarha. Tai ei edes puutarha, se kuulostaa niin mahtipontiselta, järjestyneeltä. Kukat pihalla. Piha, hmmm. Ulkona. Puutarha ja luonto on opettanut ainakin sen, että voin suunnitella, haluta ja tahtoa. Istuttaa, kastella ja vaatia. Torjua! Torjua toisia luonnonosia satuttamasta minun! luomaani?
Luonto päättää lopputuloksen.
Näin kerran ohjelman, jossa pikkuhuopalahdessa vuokralaisella on parvekkeella monivuotisia kasveja. Se parveke on kuusikymmentä neliötä. Lisäksi omistajalla on laakeassa, kahden jalkapohjan kokoisessa astiassa ruohoa kasvamassa. Hän pitää sitä paljaiden jalkojensa alla istuessaan parveketuolissa. Sanoi sen rauhoittavan.
Kamera on lisännyt minulla rakkautta kukkiin. Pihakukkiin ja varsinkin niiden pieniin yksityiskohtiin. Rikkakasveista en enään suostu puhumaan. Rikka, hmm, malka omassa silmässä. Jotkut valtaavat tilaa, ellet ohjaa niitä, toisia voi yrittää auttaa enemmän. Sehän on kuin työyhteisö, tuo pihamaa...
Kesäaamuisin on ihana kävellä katselemassa herääviä kukkia. Olen usein miettinyt, että tuntevatkohan ne solukossan, että eeeeei--ei tänään. Ainakaan jotkut lajikkeet eivät aukene pilvisellä tai sateella. Ymmärrän sen täysin.
Päivänlilja... Yksi ehdottomia lempikasvejani. Kauniit lehdet näkyvät joskus talvellakin, uhmakkaana hangen keskeltä. Yläpuolella tämän kesän ensimmäinen puhjennut kaunotar. Viikon sitä katsailin; joko, joko. Olin ylpeä itsestäni tuona aamuna, kun heräsin varhain ja tiesin ovea avatessani, että nyt kaunotar on auennut. Ajattelin -tyypillisenä ihmisenä - että nyt vangitsen tuon ensihetken. Näytöllä sitten huomasin, että jo moni oli löytänyt sen ennen minua. Pidin tuota kukkakuvaa monta kuukautta työkoneeni taustakuvana muistutuksena siitä, että ihminen on osa luontoa -ei sen yläpuolella -
Peace, kauniin vaaleanpunainen. Ei taivu lumelle ja pakkaselle. Ylväys on tallella. Ruusu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti