Pidän pikkukylistä

Olen kotoisin kylästä, jossa siihen aikaan oli viitisenkymmentä taloa. Alkuun meillä oli kauppa, mutta seitkyluvulla omistaja, neiti Tiainen, myi sen pois. Seuraava kauppias piti sitä vain muutaman vuoden ja myi lopulta asunnoksi. Vieläkin peruskyläläiset jäävät Tiaisen kaupan pysäkille. Rajanaapurillamme oli ihana collie, komea lassieuros nimeltä Popi. Popi varttui aina ison jyrkän mäen päällä, kotiristeyksessään, isäntää kotiin. Popinmäkea minäkin laskin kerran pyörällä alas suoraan pöheikköön.

Kotitaloni viereinen sankka, paksurunkoinen kuusimetsä on hävitetty ja neljännekseen kylän pinta-alasta on tullut liki kolminkertainen määrä taloja lisää. Osassa asuu peruskylän jälkikasvuja, monen vanhan talon on lunastanut joku lapsista. Minunkin lapsuudenkotini, jonka isäni rakensi, omistaa nykyisin veljeni. Siellä piipahtaessa on mielenkiintoista katsella kylän muutoksia, samoin kuin itse tontilla. Kyllä puidenkin kasvun huomaa neljässäkymmenessä vuodessa. Kylätoiminta on kuulemma vilkasta, se on hyvä.

Vapaalla ajelemme mieluiten pikkuteitä ja poikkeilemme mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Mykkiinkivet naurattavat vieläkin. Aina löytyy uusia pieniä kyliä. Taloyhteisöjä. Suomessa perinteisesti nauhakyliä, taloja teiden varsilla. Joissakin aika on pysähtynyt tai ainakin se tuntuu siltä. Usein tulijaa tuijotetaan avoimen uteliaasti, on selvää kuka ei kuulu joukkoon. Kesällä poikkeajia varmaan enemmänkin. Ystävällisyyttä löytyy, kahvilan myyjän puhetyyli muuttuu; tuolta voi sitten ottaa vettä ja lehtiä löytyy tuosta. Kyllä voi, olkaa hyvä vaan. Vieraanvaraisuutta. Tulimme kylään.

Monia pikkupaikkakuntia ahdistaa, nuoriso karkaa työpaikkojen mukana. Siinä en enempää vello, mutta usein nolottaa, kun tietää arjen realismin ja kuitenkin toivoo asioiden säilyvän muuttumatta. Vieralle ihanana piipahduspaikkana loma-ajan kahvihetkeä varten. Mutta sinä päivänä kun tuon Ketunkolon hodarinkin katolle tulee neonkyltti, nimikin varmaan vääntyy englanniksi, on homma vinossa.

Voiko syödä ja säästää? Miksi hyvinvoinnin myötä kyläyhteisöt joko katoavat tai muuttuvat yhdeksi tusinoista. Mutta eivät kaikki, näin haluan uskoa. Vielä ainakin tieltä poiketessa pulpahtelee esiin ihania kyliä, joihin on vieras tervetullut ja nuorisoa näkyy mailla sekä halmeilla.

Käydään kylässä!