lauantai 5. joulukuuta 2009

Pidän lipeäkalasta

Muistan mummolan jouluista lipeäkalan tuoksu vai pitäisikö sanoa hajun. Tuolloin kapakala liotettiinkin itse ja keitettiin lopuksi, haju leijui kaikkialle. Toisaalta lapsena leikittiin kiisukasassa, keltaista jauhoa kasoittain peroksiditehtaan pihalla. Tehdas levitti samanoloista tuoksua kauppalan ilmaan silloin tällöin. Vanhempani eivät pitäneet liepeäkalasta, joten kotonani en sitä syönyt, mutta mummolassa jouluisin. Muistan ne maut, kala melko neutraali maku, paksu kermainen valkokastike ja hiukan kellarissa kylmää saaneet makeahkot perunat. Minusta se oli hyvää eikä ympäristössä opetettu, että se olisi yäk.

Pojan ollessa pieni tein sitä silloin tällöin jouluisin ja innolla tuo popsi, kunnes oppi jostakin, että se onkin pahaa. Nykyisen mieheni kanssa teemme sitä aina joulunalla, siitä on tullut perinne. Eihän se gourmettia ole jos absoluuttisesti miettii, mutta varsin maukasta. Se on kokonaisuus, paksu valkokastike pitää olla ja vastamurskattua maustepippuria selkään. Keittokirjoja ja ohjeita selatessa näkee nykyversioita, disainattua lipeäkalaa, heh. Sanoin tänä vuonna isännälle, että jossakin oli ohje, että rapeaa pekonia lisäksi... Tiettyjä perinteitä ei kuulemma pidä muuttaa ja olen oikastaan samaa mieltä. Jouluna syötävä lipeäkala omaa immuniteetin, sitä ei tuunata.

Teen sen ihan perinteisesti keittämällä hiljaisella tulella hyvin miedossa suolaliemessä. Kalan ja kastikkeen päälle lisään vielä lautasella sormisuolaa, pieni myönnytys nykyajalle. Tietenkin myös sitä maustepippuria. Valkokastike tehdään voista ja täysmaidosta hyvin vähäsuolaisena sekin, eikä mitään mausteita. Täysmaidosta tietenkin, eihän sienikastikettakaan tehdä rasvattomaan maitoon. Rasvaliukoiset maut välittyvät vain rasvan avulla tai komppavat makua. Itse kalahan on hyvin kevyttä energiansa puolesta. Karppajille se sopii vallan mainiosti.

Perinteinen lipeäkala on turskaa, mutta sitä saa nykyisin harvoin. Ostin kalan Wotkinin tehtaanmyymälästä, makkaratehtaan tehtaanmyymäläkin sopeutuu. Tarjolla olisi ollut myös turskasta tehtyä, mutta pienin file oli liki kolmekiloinen. Tämä oli sukulaistaan molvaa, kuten liki kaikki suomessa tarjolla oleva liepeäkala. Paketin päällä on kolme tapaa valmistaa se, keittää (halutessaan vaikka puhkotussa muovikääreessään), hauduttaa uunissa tai kypsentää mikroaaltouunissa. En osaa kuvitella itseäni laittamassa sitä mikroon, siinä häviää mielestäni tunnelma koko lipeäkalan tekemisestä. Johtoajatus katoaa. Sen verran on hyvä vaatia itseltään malttia, että vahtii kalan kypsymistä. Kalasta tulee helposti muhjua, jos keittää liian kiehuvassa vedessä tai liian kauan. Se on osa viehätystä, haaste saada se kauniin valkeana ja kokonaisena tarjolle. Ei kellolla vaan silmäillen.

Nyt voi joulu alkaa.

3 kommenttia:

  1. Minä saatan tykätä lipeäkalasta.
    En usko ,että maku on muuttunut, sitten lapsuuden.Muista en ole perheessän niin varma, ja mietin vielä, tekisinkö sitä.
    Kovasti kyllä halajan.
    Sinulla tuntuu tää ohje olevan selvä ja hvyin opastettu, että jos teen, kokeilen näin.
    Eikä todellakaan mikrossa, pois se minusta.

    VastaaPoista
  2. Makuhan itse kalassa on varsin mieto. Mikäli henkilö pitää kalasta yleensä, en usko maun tökkivän. Monella vaan tuntuu olevan henkinen este... Aika moni ihminen, joka on minulle sanonut, ettei pidä lipeäkalasta, on suoraan kysyttäessä joutunut myöntämään, ettei ole edes maistanut. Kokeile. Mikäli kalaa jää, siitä voi tehdä vaikka kohokasta, kalapullia, salaattia, piiraassa menee hyvin. Ei se hukkaan mene, muttei tiedä ennenkuin kokeilee.

    VastaaPoista
  3. Kuva on kyllä onnistunut! Herkulliselta näyttää söisin, vaikka lapsena ei niin maistunut.
    Tosi hieno ohje!!

    VastaaPoista