Porvoossa vietetään Lucian päivää. Nuori tyttö kantaa kutreillaan nykyisin sähköistä kynttiläseppelettä, päällään valkoista vaatetta sekä punaista vyötä ja kulkue eteenee. Hän tuo valon pimeyteen. Esikristillinen valon juhla, kolmastoista päivä ja marttyyrikuoleman kokenut neitsytlegenda. Kaikkia biletetään samanaikaisesti. Ruotsinkielisten traditioita. Samalla valitaan myös koko Suomen Lucia, Folkhälssan ja Hoblari valitsevat ehdokkaat, joista kansa äänestää parhaimman. Onhan se mukava, että perinteitä vaalitaan.
Minulle kynttilät ovat tunnelmantuojia. Mieli rauhoittuu, kun kova sähkövalo on poissa ja elävä tuli on läsnä. Tulehen tuijottaja, no, sitäkin, mutta liekkiä on rauhoittava katsella. Se aistii pienetkin liikkeet ympärillään ja ilmaisee sen väreillen. Lapsena kokeiltiin, kuka jaksaa pisimpään pitää kättä kynttilän päällä. Sen muistan, että kuuma oli kuin mikä, mutta pitihän minun, ison kakaralauman ainoan tytön, muutama poika pätkästä kisassa. Heh.
Välillä, kun kuljen kaupoilla, ihastuttaa ja ihmetyttää se valtava kynttilöiden valikoima. Toinen toistaan kauniimpia, muotoiltuja ja koristeltuja. Eihän niitä raatti polttaa. Minusta kynttilät ovat tarkoitettu poltettaviksi. Rustiikki kynttilöitä minulla varmaan menee eniten. Useampi takorautainen kynttelikkö katossa ja pöydillä kuluttaa tusinaa jo kerrallaan. Lisänä pölkyt ja tuikut, sävysävyyn, niinpä niin. Punaiset ja vihreät kynttilät kuuluvat jouluun, siitä en luovu. Joskus kokelin trendivärejä; oli sininen joulu ja kullanvärinen joulu. Kauniita olivat, ei siinä, mutta nyt olen palannut punaiseen ja vihreään. Trendittelen sitten pikkujouluna ja muina viikonloppuina.
Meinasimme joulunalusviikonloppuna pitää pikkujoulut, saas nähdä mitä värejä löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti