sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Pidän itsenäisyydestä


MAAMME


Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

soi, sana kultainen.

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

ei vettä, rantaa rakkaampaa,

kuin kotimaa tää pohjoinen,

maa kallis isien.


On maamme köyhä, siksi jää,

jos kultaa kaivannet.

Sun vieras kyllä hylkäjää,

mut meille kallein maa on tää,

sen salot, saaret, manteret,

ne meist on kultaiset.


Ovat meille rakkahat,

koskemme kuohuineen,

ikuisten honkain huminat,

täht'yömme, kesät kirkkahat,

kaikk' kuvineen ja lauluineen

mi painui sydämeen.


Täss auroin, miekoin, miettehin,

isämme sotivat,

kum päivä piili pilvihin

tai loisti onnen paistehin,

täss Suomen kansan vaikeimmat

he vaivat kokivat.


Tään kansan taistelut ken voi

ne kertoella, ken?

Kun sota laaksoissamme soi,

ja halla nälän tuskan toi,

ken mittasi sen hurmehen

ja kärsimykset sen?


Täss on sen veri virrannut

hyväksi meidänkin,

täss iloaan on nauttinut

ja murheitansa huokaillut

se kansa, jolle muinaisin

kuormamme pantihin.


Tääl' olo meill on verraton

ja kaikki suotuisaa,

vaikk onni mikä tulkohon,

maa isänmaa se meillä on.

Mi maailmass on armaampaa

ja mikä kalliimpaa.

Ja tässä, täss' on tämä maa,

sen näkee silmämme,

me kättä voimme ojentaa

ja vettä rantaa osoittaa

ja sanoa: kass' tuoss on se,

maa armas isäimme.


Jos loistoon meitä saatettais

vaikk kultapilvihin,

mis itkien ei huoattais,

vaan tärkein riemun sielu sais

ois tähän köyhään kotihin

haluamme kuitenkin.


Totuuden, runon kotimaa

maa tuhatjärvinen

miss' elämämme suojan saa,

sa muistojen, sa toivon maa,

ain ollos, onneen tyytyen,

vapaa ja iloinen.


Sun kukoistukses kuorestaan

se kerran puhkeaa,

viel lempemme saa hehkullaan

sun toivos, riemus nousemaan,

ja kerran, laulus synnyinmaa,

korkeemman kaiun saa.


-Paavo Kajander -





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti