Imatrankoski. Kuutisen tuhatta vuotta sitten Saimaan vesi puhkaisi väylän salpausselkään, Vuokseen syntyi tuo Suomen suurin koski ja vesi virtaa Laatokkaan saakka. Se oli 1800 luvulla Eiffeltornin veroinen nähtävyys ja vieläkin sen reunamilla kallioissa on ihmisten nimiä ja nimikirjaimia tuoltakin ajalta. Sitä tulee ihailemaan ihmisiä eri puolilta maailmaa. Komeahan tuo on uomanakin, mutta koskinäytöstän aikana saa pienen aavistuksen sen voimasta. Vuonna 1929 koski valjastettiin sähkön tuottajaksi ja kaupunki hiljeni. Kuuntelin kesällä radio-ohjelmaa tuosta koskesta ja siinä oli aikalaisia kertomassa miltä patoaminen tuntui. Imatrasta tuli hiljainen. Kosken kuohun äänet olivat niin voimakkaat, ettei keskustassakaan meinannut kuulla puhetta. Kyllä nytkin näytöksen aikana on pauhu upea.
Uusin villitys on vaijeriliuku yli kuohuvan kosken.
Kesäisin näytökset ovat päivittäin, yksittäisiä on talvellakin mm. joulupäivänä. En ole talvella käynyt katsomassa, olisi mielenkiintoista nähdä se pakkasella ja uoma seuraavanakin päivänä. Aina on silta ja kosken reunat kansoitettuna, katsojia riittää. Onhan se veden voima ja pärske kiehtovaa katseltavaa. Pisaroita tuntuu poskillakin. Mielenkiintoistan on myös se hiljainen seestyminen padon sulkeuduttua. Upeaa veden voimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti