Pidän turistitaivashelveteistä

Kyllä minä pidän pihlajanmarjoista. Lelulakko muutatti suunnitelmiamme ja suuntamme katseet äkkilähdöllä kohti Gran Canariaa. Taas kerran. Ainakin tietää mikä odottaa ja tanssin askeleet ovat tutut jo ennen kamaralle astumista. Helppoa ja lämmintä. Kaikki turisteja varten.


Kuusikymmenluvulla Inglés oli vielä hiekkarantaa ja tomaattiviljelmiä. Nyt se on saaren suurin turistikeskittymä kilometrisine hiekkarantoineen. Palvojia auringolle riittää useita kymmeniä tuhansia viikottain, osa rajattoman rusketuksen alueella osa partseilla notkuen, loput siinä välillä seilaten. Katse määrätietoisena päämäärättömästi vaeltamaan.



On ihanaa odotella parvekkeella malttamattomana, että aurinko saa ensisäteensä näkysälle. Matkassa ei ole korkkarit vaan lenkkarit. Lenkkarit jalkaan, reppuun jotakin muka tarpeellista sekä pullollinen vettä, sitten vain pohkeet paukkuen Holáamaan. Mietin tuota pullovettä taaskin. Aurinkomatkat arvioi, että jos kaikki heidän reissuillaan (300 000lhö) vuodessa lomailevaa sulkisi hanan hampaita pestessään ja hiuksia vaahdottaessaan, säästyisi, kymmenen päivän ka.loman pituuden mukaan, noin 90 miljoona litraa vettä vuodessa. Paljonkohan matkanjärjestäjiä onkaan Liki jokaisella on matkassaan kaupan muovipullo. Muovia ei kierrätetä, lasikierrätys on aluillaan tällä saarella. En halua edes spekuloida montako muovipulloa vuodessa...

On ihanaa olla liikenteessä ennen suuria massoja. Istahtaa juuri avautuviin kuppiloihin ja pienillä käden huitomisilla tehostettuna kuulla, että vartin päästä tulee leipomon auto ja tuo tuoretta kakkua kahvin seuraksi. Mikäpäs siinä, pieni olut odotellessa. Kuuluu, miten kuppilan nurkkaan kolisevat pyramidi- ja lautasmallit; päivän tärkein ateria. Henkisesti.

En pidä kauppakeskuksista, tai tarkemmin sanottuna niiden ihmismassoista. Inglésissä on noita CC:itä, Centro Commercialeja riittää. Voin hyvin kuvitella, että on tullut ihmisiä ja kauppakeskus ja sen ympärille hotellit. Sitä mallia on sitten kloonattu kaupungin kasvaessa. Matkanjärjestäjien kesken jaetaan hotellit, jolloin segmentoidaan eri kansakunnat ja kulttuurit omille alueilleen. Sitä ei minun pieni pääni koskaan ymmärrä, että nähdään kaikki matkustamisen vaiva ja sen kunniaksi halutaan syödä, juoda ja iloita kotoisten asioiden ympäröimänä tuttua ja turvallista JuhlaMokkaa ja lihapiirakoita, mummon muusia ja kaurapuuroa. Toisaalta on ihanaa mennä saksalais-hollantilaisbelgialaiselle alueelle; nauttia Weissbieriä tai juoda Kölschiä sylinterinmuotoista laseista. Istua irkkubaarissa upeaa siideriä siemaillen tarjoilijan pitäessä tukkimiehen kirjanpitoa keksin kulmaan.

Ihastuttavaa haahuilla vailla tarvetta ostaa mitään. Istahtaa kun istuttaa ja vaeltaa kun siltä tuntuu, kellosta piittaamatta. Kaikkea saa, kellonympäri. Suolaisen kaipuuseen; vamos picós, mennään nokkimaan. Pikku syötävää, kylmää tai lämmintä.. tapas tai pincheros tai miten vaan. Tökit sormella kuvia sekä hoet por favooria ja kohta on edessä ihastuttavaa naposteltavaa.

Paella Pio Pio, mukavan tulinen merenelävä paella kolmella eurolla

Hedelmät ovat ihanaa välipalaa napata matkaan.

Mietiskelin noita kauppakeskuksia niissä haahuillessamme, hiukan erilaisia, mutta ah niin samanlaisia. Isoimmissa toteutuu luterialaisella vertauskuvalla tuo taivas ja helvetti melko pilkulleen. Kattotasanteella kirkko, minigolf ja terassiravintola sujuvasti vierekkäin. Ekumeniaa. Välikerrokset ruokaa ja rättejä tarpeitten mukaan. Maan alle jäävät kerrokset vailla ikkunoita, ei ulkopuolisten katseille kuumaa juhlintaa. Kun yläkerta on kiinni, alakerta juhlii. Kun alakertaa uinuu, yläkerta kuluttaa, säästää, shoppaa, mässäilee. Ekumeniaa sekin. Ilman toista ei ole toista. YingYang. Aukioloajoilla huolehditaan, ettei oman elämäntyylin vastakohtaa tarvitse henkilöitymänä kohdata tahtomattaan. Alvar Aalto maalautti Kolmen Ristin kirkkoon Vuoksenniskalla koripallokentän ääriviivat, mutta ihmisille se ei sopinut. Ahdistaa ihmiset, ei kauppakeskukset.

Siihen en ota kantaa mikä on taivas ja mikä helvetti, iloa tuntui riittävän molempiin.