Pidän pikkusuolaisesta

Joku sanoo, että hänellä on makianhammas. Minulla ei ole. Äitini kertoi aikanaan, että ollessani vauva, neuvolasta ohjattiin makeattomaan kasvattamiseen. Eipä meillä sitä olisi muutenkaan ollut, ehkä eniten haluttiin yhteiskunnan taholta opettaa pois tavasta kastaa tutti hunajaan, jotta se maistuisi. En tiedä. Suolaisenhalu on, makean ei. Seuraavan vauvan aikana neuvottiin lopettamaan koko tutta melko pienenä ja äitihän totteli siinäkin. Velipoika imeskeli paidanhelmojaan vielä kouluikäisenäkin. Anonyymien kautta vasta imemisen tarve päättyi.

Töissä usein virnuilevat, että karkkikulho ei vajene kohdallani, ei vajene ei. Ihailevat, luulevat, että minulla on hyvä itsekuri. Joskus en tietoisesti korjaa tuota harhaa, mutta osalle tunnustan, että jättäkääs siihen maukas juusto tai suolaista piirakkaa. Eivät edes huomaa sen liikettä pöydältä suuhun. Ruispohja, kuten tuossa yläkuvan katkarapupiiraassa, on herkkua. Ruisleivällä minut on kasvatettukin. Lehtisen limpuilla, ei pitsalla. Mies on kasvatettu lanttusupikkailla, silti hän himoitsee pitsaa.

Miehen mielestä pitsa on parasta suolaista närkkimissyötävää mitä on, osaksi varmaan helppoutensa takia, eli tilaamalla tulee. Siinä yhdistyy minulle kaksi asiaa, joita en ole omaksunut. Tai en edes halua, miten vaan. Muistan kyllä kun pitsaa alkoi saada ravintoloista. Silloin lähdimme vasiten Kouvolaan sitä syömään, assan yläkerrassa olivat parhaat. Mutta uutuudenviehätyksen mentyä, ei pitsa potkaise meikäläistä. Edes italian reissulla en syönyt yhtään. Pitsa ei mielestäni ole ruokaa, krapulapäivän apetta ehkä. Niin takatuupparissa en kuitenkaan ole edes kerran vuodessa, isäntä väliin katkerana tilittää, kun joutuu sijaiskärsijäksi. No, hän anelee huomattavasti useammin aamupalaksikin niskalaukausta. Entisenä kokkina hän perustelee sen, että sitä ei voi tekijä pilata, syyhän se on tuokin. Ei meillä tuosta kinaa tule, sillä suolaisesta kyllä pidän ja pidän myös pikkusuolaisen väkertämisestä. Vähän sitten vuodenaikojen mukaan kevyttä tai tukevampaa.

Pikkusuolaiset meillä tarkoittavatkin jotakin närkittävää vaikkapa viinilasin kera iltasella, okei yölläkin. Kun likkaporukat tulevat, teen piiraita ja suolaisia pikkujuttuja ja kerron, että ensimmäinen pitsataksin numeron kaivelija tarjoilee. Toimii hyvin. Onneksi mulla ei ole sitä makean hammasta, suolainen on niin paljon maukkaampaa :)

Niin ja suklaa ei ole makeaa!