Pidän pikkulinnuista

Pidän usein hesan keskustassa piipahtaessani autoa Kaisaniemen parkissa, sillä se on rajatun ajan ilmainen. Siitä on myös kätevä kävellä Rautatientorille. Kävimme kesällä Kalevala -näyttelyssä ja taas auto jäi sinne, pikku riskillä tosin. Tiesimme ajan ylittyvän. Matkalla katselimme noiden varpusten peseytymistä. Suloista touhua. Mieli lepää pikkulintuja seuraillessa. Mökkimme ympäristössä on paljon, paljon eri lajeja. Usein yhtäaikaa äänessä. Eniten olen kiintynyt harmaasieppoihin ja sinitiaisiin, jotka ovat pesineet jo ties monettako vuotta laittamissamme pöntöissä.


Maailma on täynnä pikkulintuja. Niitä näemme reissuillamme mitä ihmeellisimpiä ja kauniita. Aina niiden touhut ovat samanoloisia. Ruuan etsintää ja syömistä. Kovaa puuhaa. Eniten aina mietityttää ne huimat matkat mitä ne muuttomatkoillaan lentävät. Mokomat tirpanat. Siinä saa muutaman siemenen puraista energiaksi. Toisaalta, lentäväthän ne perhosetkin. Vietti vie kauas ja hetken päästä pistää lentämään takaisin. tosin ymmärränhän minä, että täältä pitää välillä päästä lämpimään. Tokihan meillä on omia suloisia pikkuisia, jotka pysyvät kanssamme läpi tuulen tuiskun. Jossakin vaiheessa talvella aina tulee se hiljainen kausi, sen huomaa vasta, kun kuulee ensimmäiset titityyt keväällä.



Muistan mummon aina puhuneen punatulkkua tuiskulintuna. Jos niitä tuli pihapiiriin se tiesi lumimyrskyä. Tuomioherra, ruotsalainen punatulkku siis, domherre. Alkuvuosina mökillä istuin kerran aamusella pihakeinussa ja viereen omenapuuhun lehahti punatulkku uros. Hetken päästä tuli naaras ja alkoi syöttää tuota itsensä kokoista poikastaan. Kaunista katsella. Minulla kesti vuosia tajuta, että Bättiksen Robin on punarinta käännettynä. Punainenhan se puku oli.

Mies on nuoruuteensa ja hiukan enemmänkin viettänyt luonnossa kiikarit kaulassaan. Naureskelee, että keväisin hänellä oli päivettyneissä kasvoissa vaaleat rinkulat silmien ympärillä, kiikarin verran. Hän tunnistaa vieläkin laulusta, lennosta ja toki nähden valtavan määrän lintuja sekä muistaa latinankieliset nimet. Naurulokki, larus ridibundus, härän nauruinen. Minulle riittää määritelmä lintu, hänelle ei. Hän ei myöskään määrittele varmasti epämääräisista havainnoista. Joskus soitan nähneeni semmosen ja semmosen, jolla oli rinnassa tämmöstä ja tämmöstä. Ornitologia ei kuulemma tiedä niistä mitään, vaikka sepustukseni on niiiin tarkka. Toki olen vuosien myötä jo hiukan oppinut katsomaan nokka, pyrstöä, silmän ympärystä jne. Minulle tosin usein riittää määritelmä pikkulintu. Ihanaa, että niitä on.

Mitähän tuossakin tuumaillaan?