sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Pidän yllätyskukkakimpuista



Pidän minä lapsistakin, mutta en katko niiden päitä maljakkoon. Näin väitetään kukkia ja kauneutta rakastaneen Oscar Wilden kommentoineen leikkokukkia. Perustelu ruukkukukkien puolesta on mieleenjäävä. Ostaessani tai saadessani leikkokukkia se vääjämättä tulee mieleeni. Kukka uhrataan, jotta saajalla on hetki kauneutta maljakossaan. Se ei silti poista leikkokukkien kauneutta, ehkäpä ne siksi ovatkin niin kauniita, ne panostavat siihen pieneen hetkeen, jonka ovat elossa. Pyyteetöntä kauneutta. Odottamatta saatu kukkakimppu lämmittää mieltäni. Kalenteririitteihin pohjautuvat kukkakimput olen jo vuosia ohjannut toisenlaisiin lahjoihin.


Miehelle tuli viidellä jaollinen työvuosien määrä täyteen ja työnantajansa tarjoaa tuolloin päätähden valitseman menun sankarin valitsemassa ravintolassa. Sankari myös päättää vieraiksi kutsuttavat työyhteisön jäsenet. Hyvin miesvaltaisen tusinan loppuilta oli noudattanut pitkää kaavaa eli omaehtoista huvinpitoa Porvoon yössä.

Seuraavana päivänä piipahtaessani asunnolleen vastassa oli leppoisa mies, jolla oli terve, elämänhaluinen puna silmissään. Hän kertasi illan tapahtumat ja sanoi, että hänen pitää käydä ravintolassa, jossa he illastivat. Työpäiväni jälkeen neljän ruuhkassa jonottelu ja vanhan kaupungin kapeilla kujilla autoilu ei väsyneitä niskojani innostanut, mutta mies piti pintansa. Siispä odottelin rihkamatorin parkissa miehen käyntiä ravintolassa. Olin sanonut, että jos lakki tai käsineet jäivät, saisihan sen myöhemminkin, mutta ei, puoliskoni on yhtä itsepäinen kuin minäkin. Ja sieltä hän viimein saapui valtaisan kukkakimpun kera silmät loistaen.  Eihän se olisi käynyt laatuun, että hän olisi seikkaillut yössä valtaisan sellofaanipaketin kanssa. Hän oli jättänyt sen ravintolaan ja nouti sen nyt. Ihan vaan minua varten. Välitön esimiehensä on nainen, joten onnittelujen yhteydessä hän sai kukkakimpun. Miespomot kuulemma antavat lahjakortin urheiluvälinekauppaan. No, hän sai myös sen ;) Ja minä sain yllättäen kauniin kukkakimpun kera miehisen rakkaudentunnustuksen: "Muisku, mä toin sulle tän, sä osaat arvostaa tätä enemmän."

2 kommenttia: