sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pidän ihmeiden ihmettelystä


Oli surullista kuulla Egyptin vallankumouksen pienistä sivujuonteista. Kuvan ruskea, matala rakennus on Egyptiläinen museo. Tuhansittain upeita muinaisesineitä. Valtaosa mielenosoittajista käyttäytyi rauhallisesti, mutta joukossa oli pikku porukoita, joille vandalismi oli pääasia. Museoon oli tunkeuduttu ja esineitä oli särjetty, ehkä haluttiin ryöstää aitoja ja arvokkaita kultaesineitä. Mielenosoittajat olivat asettuneet barrikaadiin ja estäneet isommat tuhot, kunnes virkavalta oli tullut paikalle. Ehdimme nähdä Gizan pyramiidit, Sfinksin ja saimme aavistuksen aavikosta. Talvinen hiekkamyrsky sotki aikatauluja, mutta onnistuimme. Kameraa ei museoon ymmärrettävästi saanut viedä, ei sitä tosin saanut viedä pyramiidiikaan sisälle, mutta japanilaiset kuvasivat aina kun vartijan silmä vältti. Kun kuulee, että jokin esine on monta tuhatta vuotta vanha, ei sitä oikein hahmota, ymmärtää vain, että tooosi vanha. Kun näkee rakenteita, joita on suunniteltu ilman tietokoneita, rakennettu pelkällä lihasvoimalla ja ne ovat kestäneet sodat ja maanjäristykset tuhansien vuosien ajan, ei voi kuin hämmästellä mykkänä.


Mittakaava hämää, kun etäisyys kohteeseen kasvaa. Kivien korkeudesta saa kuitenkin mielikuvan, kun vertaa noihin muutamiin ihmisiin kävelemässä. Ja ne pinottiin siis ihmisvoimin, mittavirhettä ei tullut, ovathan ne pystyssä vieläkin. Yhden teorian mukaan savesta? tehtiin vierelle luiska, jota pitkin lihasvoimin kivet hilattiin yhä ylemmäs ja ylemmäs. Totuutta rakennustavasta ei tiedä kukaan. Kalkkikivilohkareet painavat huikeasti. Oikean puoleinen Kheops lisäksi päällystettiin graniitilla, joka tuotii Niiliä pitkin kauempaa.

"Pyramidin vieressä on hauta-alue, jossa on muun muassa suorakulmaisia mastaba-hautoja sekä pienempiä pyramideja. Pyramidin pääsisäänkäynnin lähellä oli kuolintemppeli, johon johti Niilin rannan laaksotemppelistä aikoinaan katettu käytävä. 1954 pyramidin eteläisen muurin luota maahan kaivettuna löytyi valtava puinen laiva (pituus 43 m, leveys 6 m) ja sitten vielä toinenkin Kheopsille kuulunut alus. Löydön teki Kamal el-Mallakh ja restauroinnin suoritti Hag Ahmed Yussef Mustafa. Laiva valmistui näyttelykuntoon 1968 ja se on esillä pyramidin lähelle rakennetussa ilmastoidussa hallissa.


Pyramidin sisällä kapea tunneli vie ylöspäin viettävään korkeaan käytävään, niin sanottuun Suureen galleriaan, jollaisia ei ole löydetty muista pyramideista. Pyramidin alla on niin sanottu Maanalainen kammio, sitten Kuningattaren kammio ja lopuksi Kuninkaan kammio. Kuninkaan kammion päällä on pinomainen graniittilohkareista koostuva rakennelma, jota käytetään painon tasaamiseen. Kuninkaan kammiosta johtaa kapeita ilmakanavia pyramidin pinnalle. Tukitut kanavat löysi ja avasi pyramidia tutkinut eversti Howard Vyse vuonna 1837."

Äimän käkenä näitä ihmettelimme, tuhansien muiden keralla. Alakuva kuolintemppeliltäpäin kuvattuna.


1 kommentti:

  1. Olimme Kairossa 19.12. ja tuolloinkin Kairon ydinkeskusta tulvi poliiseja. Mubarak vieraili "ytimessä". Hänhän asui hiukan keskustan ulkopuolella. Poliisien lisäksi konekivääreja vilahteli kaftaanien kätköissä, siellä täällä. Mikään ei toki viitannut siihen mitä tuleman piti, kaikki oli rauhallista. Tammikuun 28.pv valtio katkaisi netti- ja teeveeyhteydet.

    VastaaPoista