Pidän haasteista

Mistähän on muuten tullut tapa sanoa ongelmia haasteiksi. Ei meillä töissä ole asiakkaiden kanssa ongelmia, on haasteita tai kun asiakkaalle selitetään, että tuotannossamme on ongelma sanotaan, että haastellista tässä on sejase... Ei asia muuksi muutu, ketä siis halutaan huijata.

No, en halua puhua ongelmista enkä työhaasteista ylipäätään, ainakaan nyt. Kuuntelin pikku luentoa omien rajojen rikkomisesta ja mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä. Luin myös Anssi Vanjoen kolumnin Lumejohtajista Talouselämästä 5/11. Aloin miettiä, taas kerran. Miksi toiset ihmiset pitävät haasteista, omien rajojen kokeilusta ja toisille status quo, vai oliko se status quo antem, on se halutuin olotila. Eniten mua siinä kiehtoo omien rajojen löytäminen, en niinkään koe sitä rikkomisena. Aikanaan koulussa pidettiin esitelmiä, joitakin hermostutti ja kait muakin jotenkin jännitti, ei siinä. Suomen kielen opettajamme antoi kuitenkin neuvon, jonka muistan varmaan koko ikäni. Ajatelkaa sitä edessä olevaa yleisöä alastomana. Murkkuikäisinä tirskuimme kyllä, mutta hän jatkoi, eivät he ole sinua kummempia. Samanlaisia kuolevia ja sinä esitelmän pitäjänä tiedät aiheestasi enemmän, joten sinun tarvitsee vain saada heidät innostumaan. Minulle homma loksahti kerrasta, olenhan vanhin neljästä lapsesta ja savokarjalaisilla juurilla varustettu. Esiintymistä en pelkää, joskus leikittelin ajatuksella, että mikähän olisi se ihmismäärä, joka pistäisi hermostumaan. Jännitystä on aina välillä vieläkin, mutta se pysyy kurissa, pidän oikeastaan enemmän heikolla jäällä kulkemisesta henkisessä mielessä, kuin varman päälle pelaamisesta. Yllätysmomentti on elämän suola, elämä on opettanut, että paras suunnitelma on plan B; hyppää tyhjään, elämä kantaa.

Nyt minulla on kuitenkin yhdenlainen haaste mielessä. Mies oli nettaillessaan löytänyt sivun, jossa oli luokiteltu ruokavalioita eettisin perustein. Siis erilaiset kasvissyöjät, vegaaniit, fruitaristit jne. Tiukin hedelmien syöjä syö vain kasvista pudonneita hedelmiä. No, tästäpä taas lempiaiheemme. Mietimme, että pärjäisikö sitä kasvissyöjänä. Tarkemmin, mikä kasvissyöjän laji saattaisi onnistua. Olemme sekasyöjiä, mutta usein olemme leikkineet ajatuksella, että pidämme kasvisruoka viikon. Onnistuisiko se ja miten. Ei mitään hurahdusta minnekään, ihan vaan luonnehaasteena. Päädyimme lakto-ovo-vegetaristi linjalle. Minä tinkasin pitkään, että kalaa pitää saada, koska rakastan kalaa. Mies tyrmäsi, että jos linjamme on, etteivät eläimet ole meille mitään pahaa tehneet, mitä pahaa kalaeläimet ovat tehneet. Mitäs siihen sitten sanot. Mies sanoi, ettei kuitenkaan ala viikkoa heiniä syömään. Eli tässä vaiheessa olimme jo päättäneet kokeilla yhden viikon. Olen samaa mieltä, ruokaa pitää syödä. Koska annoin periksi kalasta, sain periksi, että lisäämme kulmakerrointa ja käytämme vain lähi- tai luomuraaka-aineita. Tässä vaiheessa minua, himokokkaajaa, alkoi innostaa ihan vietävästi. Mukava haaste pääkopallekin. Hommassa on kuitenkin yksi mutta, se ei tätä kaada, mutta hidastaa. Me kun emme miehen kanssa vieläkään, yli kymmenen vuoden yhteiselonkaan jälkeen, asu samassa osoitteessa. Siispä päätimme, että vietämme yhden kesälomaviikon, jonka taatusti olemme mökillä, lakto-ovo-vegaanina, raaka-aineet lähi- ja kotitoreilta Ruokolahden ympyröistä. Miksi mä tämän teille kerron. Täten en pääse siitä luistamaan, en tosin haluakaan. Alamme "metsästää" ostososoitteita mökin ympäriltä, tosin paljon on jo tiedossakin. Ajattelin myös tämän pinkeän kevättalven hankkia ja testailla erilaisia reseptejä, en halua koko viikkoa syödä ekaa kertaa kaikkea. Moon innoissani! Ei meillä tässä siis mitään yleviä motiiveja tai maailmanparannusta ole mielessä. Kaikkea pitää kerran kokeilla, paitsi kansantanhuja ja sukurutsaa, sanoi mummovainaa aina. Olen samaa mieltä. En aio tästä tehdä ruokablogia, mutta ajattelin matkanvarrella kertoilla mitä testailemme ja sen mökkiviikon ruokapäiväkirjan laitan johonkin näkyville, kuvien kera, kuinkas muuten. Tulis nyt jo kesä!

Lähemmin tarkasteluna moni asia näyttää ihan erilaiselta, kuten tämä tesmaperhonenkin, onneksi!