Alla oleva suruvaippa yllätti minut. Istuin torstaina mökin pihalla töitä tekemässä, etäpäivä, heh. Pari viikkoa sitten kuvasin kahta suruvaippaa pihalla ja nyt tuo ilmestyi yksin. Tokaisin ääneen, että missäs sun kaverisi on. Tuon lento alkoi kiinnittää huomiotani. Se pyöri pihapiirissä, erityisesti tuossa paahteisen kaivonpumpun päällä. Totesin nopeasti, että se on jo hiukan raihnainen. Vastasin puhelimeen ja pölpötin tiukkana työasiaa, kun yhden äkin kuulin rapinaa pään päällä, jotakin tarttui hiuksiini! Vaistomaisesti huitasin ja perho lehahti vasemmalle. Sanoin puhelimeen, että sorry nyt, mutta perhonen istahti päälaelleni. Työkaveri meni mykäksi. Ojensin vasemman käteni ja perhonen istahti siihen! Tuijottelimme toisiamme. Sanoin kaverille, että soitan myöhemmin. Tuo suruvaippa istahteli päälaelleni, olkapäälleni, jalkaterälle, useaan otteeseeen kädelleni ja antoi tarkastella itseään pitkiä toveja. Kysyin, että oletko jäännyt leskeksi, kun ei kaveria näy. Kovin oli olemus repaleinen ja värit haalistuneet. Suruvaippahan on läheltä katsoen ruskea, mutta tämä vaikutti nokiharmaalta. Valkoinen reunus liki kokonaan poissa. Sanoin, että tulitko jättämään jäähyväiset. Oletettavasti. Perjantaina sen vielä kerran näin. Nyt se ei ole enään pihassa vieraillut. Oli ihana tutustua.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Pidän päiväperhoista
Tunnisteet:
kesä,
perhonen,
pihlajaperhonen,
piippopaksupää,
suruvaippa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mielenkiintoinen kohtaaminen, voi se tuli heittämään hyvästit sinulle ja rakastamalleen kesälle, surullista :(
VastaaPoistaUpea kuva pihlajaperhosta!
Suruvaippa jää silti mieleeni :)
Päiväperhojen elinkaari on lyhyt ihmiseen verrattuna, mutta ne elävät sen täysillä! Ahertaessaan saadakseen seuraavalle sukupolvelle mahdollisuuden, ne ilahduttavat meitä ihmisiä läsnäolollaan.
VastaaPoistaMinullekin jäi ihana muistijälki tuosta yksittäisestä suruvaipasta.
Onko kukaan kysynyt haluaako piippopaksupää olla nimeltään sellainen : )
VastaaPoistaSerkkuni keräili perhosia. Se oli minusta hiukan karmivaa. Mieluummin katselen kuviasi : )
Suruvaippa tunnisti sinussa ystävän.
Mielenkiintoista, minusta piippopaksupää on sympaattinen nimi, vaikka ymmärrän kyllä pointtisi.
VastaaPoistaMinäkin keräilen mieluummin kameralla noita eläväisiä, tarvittaessa pystyn aika härskiin, mutten pistämään neulaa perhoseen tai edes paarmaan, tai no, krhmm. madon saan koukkuun...
:)
Olen tehnyt saman havainnon, että kun kuvailee, niin kasveja kun perhosiakin, niin tulee halu tietää mitä ne ovat oikeasti nimeltään... eli hyvin avartavaa ja opettavaista siitäkin syystä tämä kuvaaminen. Upeitä kuvia ja surullinen tarina suruvaipasta... miksiköhän sen nimi on suruvaippa :)
VastaaPoista:)
VastaaPoistaSeppo Parkkisen kirjan; Perhoset, mukaan se johtuu väristä; se liitetään suruun ja kuolemaan. Samoin kuten mm. korppi palokärki.
Se on muutes englannissa erittäin odotettu, satunnaisesti esiintyvä, harvinaisuus!
Olemme etuoikeutettuja...