tiistai 28. syyskuuta 2010

Pidän säilöämisestä

Ei ole syksyn vika, että perässä seuraa pimeä marraskuu. Syksy on näyttänyt tänä vuonnakin parhaat puolensa. Kelit ovat olleet kauniita ja jopa lämpöisempia ajoittain kuin huonoina kesinä. Yöt Porvoossa ovat vielä olleet leppeät vaikka lämpöasteilla ollaan enään nenän verran pinnan yläpuolella öisin. Olen hamsteri luonne, kerään tavaroita ja rakastan talven varalle säilöämistä. Kellaria ei ole ja yhden, vai pitäisikö ilmaista puolentoista, hengen taloudessa ei suurtalouden periaatteilla tarvitse säilötä. Vaan se siinä onkin viehättävää, voi laittaa pieniä herkkueriä kaikenlaista mielenkiintoista. Omenahilloa rakastan. Se on minulle lapsuuden maku. Omenapuita meillä ei ollut, mutta aina omenia saatiin ja äiti teki niistä hilloa. Muistan kun veivasin sosemyllyä selkä vääränä. Hillossa oli omenapalasia sattumina ja sellaista teen itsekin. Lettuja ja omenahilloa, pullapohjaista omenahillopiirakka. Taikinassa pitää olla paljon kardemummaa. Pikkupullia, joihin painetaan lasinpohjalla kuoppa, joka täytetään omenahillolla. Siinä minun herkkuni, aina ja varmaan ikuisesti. Keitetyn omenan tuoksu ilmassa!

Puolukkaa rakastan ja puolukkamehu on ykkösmehu. Teen laiskan lailla ja laitan sokerit mehustimeen samalla ja hyödynnän jäljelle jääneen mäskinkin. Pakastan sen, vaikka siinä on sokeria, tilanpuutteen vuoksi. Ihanaa vispipuuroainesta, olisi haaskausta heittää se pois. Omenan tuoksuun ilmassa sekoittuu puolukkaa. Tänä vuonna lisäsin pieneen omenahilloerään tuoretta inkivääriä ja tulipas hyvää. Yleensä laitan sitä raparperihilloon, englantilaisittain. Luumuista kiehuttelin chutneya, pieni chilipotku taustalla. Kelpaa vaikka sellaisenaan paahtoleivän päälle. Omenachutney on vielä työn alla, omenia on vielä, ajasta on pulaa. Seuraavaksi sienipikkelssiä ja nappirouskuja ja ja ja

4 kommenttia:

  1. No kyllä passaat nyt viimat ja tuiskut tulla, kun on monenlaista hyvää laitettuna.

    VastaaPoista
  2. Noista tulee jo niin ihanat tuoksutkin, että nams..

    VastaaPoista
  3. Pehmyt piirto, jotenkin hamsterille tuossa on se tausta ajatus; iske vaan kylmä ja viima, kotikolossa on hyvä olla :)

    Elisa; mä olen aika tuoksuaddikti; omenan tuoksu vie lapsuuteen, pullan tuoksu lauantaihin, sienten tuoksu syksyyn, painomuste vaatii aamukahvia jne jne ;)

    VastaaPoista
  4. Löysin tuolta Seijastiinan blogista tänne, ja tulin hyvälle mielelle selatessani kuviasi ja tekstejäsi :)

    VastaaPoista