sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Pidän ojanpientareiden pikku jutuista

Puoli kuuta peipposesta :) Aurinko oli noussut, mutta kuu kapinoi, eikä tahtonut mennä nukkumaan. Aamukahdeksalta hipoi mittari jo kahtakymmentä. Kamera kuopi lähtövalmiina ja päätinkin ottaa aamukävelyn kevyesti pukeutuneena, joten ei metsään menemistä. Masokisti kun en ole. Päätin kävellä kuuskakkosta ensin toista tienviertä tarkkaillen ja takaisin vastapuolella ihmetellen. Tuli ihastuttava retki. Tässä osa aamun saaliista.

Nokimittareita oli sadanmetrin matkalla kymmeniä ja taas kymmeniä. Varmaan oli jokin isompi kuoriutumiserä vuorossa, niitä lepatteli sykäyksittäin varjoisan puolen heinikossa laumana. Se on käytännössä Suomen ainoa musta perhonen, vain nuo etusiipien etukulmien siipiripset ovat valkoiset. Mittareista se on aamuvirkku. Kiva tavata sielunsiskoja.

Jonkun sortin lutikat pitivät joukkomajoitusta kortteen varrella,
runko aivan notkui niiden painosta.

Kuuma päivä tulossa, kun lintukin on jättänyt höyhenpeitettään narikkaan.


Kovin oli tunkua päivänkakkaralle. Loistokultasiipi taisi ehtiä ensin.


Ihan vikoperittepäittee.

Tunkua oli kesämaitiaisellakin.


Isona minusta tulee karhunputki, kait.

Ja minusta tulee kukka, ellei tuo toukan pahus ehdi syödä mua ensin. Tai jospa se on vain odottamassa kuoriutumistaan ja suoriutuu siitä muualle.

Sydämellinen siankärsämö, se hiukan harvianisempi, vaaleanpunainen versio.



8 kommenttia:

  1. Erinomainen tekstitys! Ja kuvat myös. Tiesitkös, että saa toivoa, kun näkee kuun ja auringon yhtäaikaa?

    VastaaPoista
  2. Mietin jälkeenpäin keinussa, että autot suhasivat kahdeksaakymppiä tuon kaiken ohi ja mieleeni tuli, että kesälomamatkalla pysähtelen randomisti ja katson mitä ojanpenger pitelee sylissään..

    No voih, enpäs tiennyt, mutta kiitti tiedosta jatkoa ajatellen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos postausideasta, jostain syystä kommentti ei tullut blogiini valvottavaksi joten sitä ei kommenttiboksissa näy. Se tuli pelkästään sähköpostiini ja kun yritin sieltä julkaista, tuli joku virhejuttu mutta kiitos kuitenkin. Kommentti on tallessa :).

    VastaaPoista
  4. Hyviä kuvia sinulla ja mukava selostus alla.:)
    Pääsee juoneen mukaan sopivasti.:D.

    VastaaPoista
  5. Niin on, olen samaa mieltä Mayon kanssa!
    Upea on loistokultasiipi. :)

    VastaaPoista
  6. I'm lacking; hyvä että tuli perille. Itsellä välillä myös iskee tuo luomisen tuska. Oli kiva, että kyselit meiltä lukijoilta.

    Tansku; kiitos, minusta on kiva lukea/avata ajatuksia kuvien tiimoilta, vaikka kuva kertookin tuhannen sanan verran :)

    seijastiina; kiitti, taisi olla ihan vasta kuoriutunut, olivat värit niin upeat.

    Kyllä tuolla luonnossa on niin monimuotoista kauneutta, että välillä läkähdyttää!

    VastaaPoista
  7. Piipahdin tänne kurkkimaan onko uusia tarinoita ja kompastuksia ojaan ja niitä perhosia!!
    Nauratti taas tuo 'höyhenet narikassa' kun on kuuma :D :D

    VastaaPoista
  8. seijastiina, kiva että piipahdit, viikonloppuna kuvia on tullut huisisti, mutta seulominen kesken ja päivitän manna.hi.fiä samalla.

    Sit siihen keskelle soittivat, että tilaamani sohva tulee... että ilta onkin mennyt kämppää uudelleen järjestellessä. Onneksi on tarpeeksi lämmin!

    VastaaPoista