keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pidän mietintämyssyä


Kerran vuodessa pitää tappaa rakastettunsa. Kuvainnollisesti tietenkin. Katselin Pirkko K.Koskisen henkilökuvaa jokin aika sitten ja hän sanoi, että kokemuksen ja kalkkeutumisen ero on veteen piirretty viiva. Tässä keväällä väkisinkin näkee kuoriutumista, uusiutumista, nahanluomista. Tai se ei ole edes väkinäistä, mielellään katselen luonnon puhkeamista täyteen loistoon. Tuttavani kanssa juttelimme, että aikanaan sitä ajatteli että joskus sitten vanhempana, koska silloin hidastuu muutoinkin, vuodetkin tuntuvat pidemmiltä. Kuinka vähän sitä tiesikään silloin. Taas on kevät ja kohta juhannuskiireet, vastahan.. hmmm. Aika valuu kuin hiekka sormien välistä, vaikka kuinka puristaisi kättä nyrkkiin. En tässä aio elämän rajallisuutta pohtia, mutta taas muuttolintu? sisälläni pohtii, että onko nykytyö mun juttuni. Onhan se juu, omalta tuntuu, vaan voisiko sitä vielä tehdä jotain muutakin. Tai siis mitähän sitä voisi vielä, voisiko sitä luoda nahkansa, miten loisi nahkansa ja mitä sitten voisi...


Nokia ilmoitti tänään toimenpiteistään. Insinöörit kommentoivat, että tiedettiinhän tämän tulevan, tästä lähdetään eteenpäin. Eteenpäin muutoksesta, niin. Minullakin tuo; mitäs minusta isona tulee -ajatus iskee määrävälein. Ero nuoruuteen on, että nyt en tee asialle mitään. Aikanaan mietiskelin, että tuotapa en ole vielä kokeillutkaa ja hups vaan kohta sitä kokeilin. Minulla on parikymmentä työtodistusta ja koskaan en ole ollut työttömänä. Edellisestä työpaikastani sain potkut yrityskaupan jälkeen, mutta aloitin nykytyössäni ennenkuin irtisanomisaikani päättyi. Minulla on seitsemän vuoden kriisi. Vain yksi tätä pidempi työsuhde, se mikä ostettiin alta. Kriisi on liian vahva sana, mutta syklissä kulkeva vuotuinen pohdinta on pari astetta vakavampaa. Realismi ei ole vahvuuteni ajatuksissa, vaikka olenkin pragmaatikko toimissani. Kulmakerrointa tuo se, että en pohdi mitä vaan miten, jos....

Mukavuudenhalu. Tapasin piiiitkän paussin jälkeen ystävätärtäni ja päivitimme parinkymmenen vuoden kuulumiset. Hän on kolmatta kertaa naimissa ja sanoi suorasukaiseen tyyliinsä, että seuraavaksi en enään ota ketään vaivoikseni.... Minä nauroin, että vaikka vaihtamalla joskus paranee, nyt en koe tarvetta siihen lainkaan. Voisinpa eka kerran elämässäni jopa pariutua virallisesti, tai no, enpä tiedä. Enkä viitsisi enään edes aloittaa kaikkea alusta; vatsa sisään, nollaa muisti ja leiki tyhmää. No, se oli vitsi, mutta totta toinen puoli. Olisiko työssäkin helpompi vaan antaa viimoset vuodet mennä omalla painollaan vai hakisiko vielä haasteita uuden muodossa ja kokeilisi siipiensä kestämistä. Hmm, molempi houkuttaa. Toisaalta olen jo usein itselleni todistanut, että siipeni kantavat. Mutta minäpä pidän tätä myssyä vielä päässäni, ihan vaan vaikka kalkinpoistona...

Mitähän miettii tämä keväinen, juuri kuoriutunut, neitoperho tulevaisuudestaan...

4 kommenttia:

  1. Heissan taas,vau oletkin saanu linssiin neitoperhosen,minä olen kans yrittännä bongailla noita,vaan en ole päässy vielä oikein tutuiksi niiden kanssa:D,sellasen kuin Koivutyttöperhosen tosin bongasin,ihanaa aikaa tämä kevät!
    Mukavaa kevättä sinulle

    VastaaPoista
  2. Uuden aloittaminen on niin raskasta ja antoisaa. Minulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Lama vei yhden työpaikan ja olen siitä jälkeenpäin kiitollinen, koska en olisi muuten älynnyt lähteä uusille urille.

    Nyt olen vaiheessa, että ei enää kannata yrittää muuta, 8 vuotta viralliseen eläkkeeseen. Ihmissuhteet ovat vielä rasittavampia aloittaa. Hyvin kirjoitit.

    VastaaPoista
  3. Luo vaan nahkasi, jos siltä tuntuu. Minäkin ajattelin syksyllä, että olen hullu akka, kun rupesin vanhoilla päivilläni eläkeläisenä opiskelemaan ammattivalokuvausta. Mutta kyllä olen nyt tyytyväinen, kun saan haistella aivan uusia tuulia ja oppia siinä ohessa koko ajan. Olenhan minä valokuvausta harrastanut, mutta tämä on kyllä aivan jotakin muuta, haasteellista ja vaativaakin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Tansku.

    Mayo, saman verran olisi likipitäen minullakin. Minä seilaan ajatuksissani vaihtoehtojen välillä, mies jää neljän vuoden päästä, hänellä on diili. Yksi vaihtoehto on, että minä vain jättäydyn samalla...

    Donna, tuokin on mietityttänyt, että ottaisinkin harrastukset tosissaan ja keskittyisin niihin ja asennoituisi nykytyöhön vain välttämättömänä pahana ;)


    Kaikenkaikkiaan on hyvä, että on vaihtoehtoja...

    VastaaPoista