Eiväthän nämä mitään piilottele. Siellähän ne hyörivät, pörisevät ja surisevat koko ajan. On vain käveltävä hitaammin. Haluttava nähdä, oltava utelias, saa jumitella paikoillaan. Ihminen on usein niin kärsimätön. Pitää saada extremeä, mieluiten nopeasti ja naapureita enemmän. Pitkä viikonloppu Roomassa ja puhutaan kuin tuntisi omat taskunsakin huonommin, niinpä niin. Onneksi lomalla on aikaa tai ainahan aikaa on, nyt emme ole sitä ohjelmoineet. Isäntä huuhailee toisaalla kiikarin kanssa ja tähyää kauas kauniita siivekkäitä. Minä kyykin ja ähistelen etsimen läpi huimaavia näkyjä. Tuo alakuvan harsokorennon toukka oli ensin vain joku siinä pietaryrtin kukalla. Pitäs ne lukulasit kuljettaa mukana, ei jaksa. Tarkennettuani totesin sen viehkeän kauneuden. Tuuli tuiversi, ettei kohdistus oikein osunut. Näin kuitenkin sen vahvat leuat. Toisaalta voiko noin sirosta puhua vahvana.
Laitatimme toissa vuonna vedet mökille. Saunalle ja talon vierelle kaivettiin muhkeat kuopat ja ne eivät oikein täyttyneet kunnolla niistä poistetulla maa-aineksella. Hassua sinänsä. Tilasimme kasan multaa, josta loppukasa jäi sijoilleen. Se on maisemoitunut kauniisti kaikella mahdollisella villikasvustolla, isolla ja pienellä. Ne puolestaan houkuttavat toinen toistaan ihmeellisempiä öttiäisiä. Koiranputken rungolla muurahaiset paimentavat karjaansa, kirvoja varmaan. Kuhinaa oli kuin Ruokolahdella toripäivänä.
Kukkakärpäsiä näkee usein pörräämässä paikoillaan. Jos menet kohti, se lehahtaa pois ja palaa pian tismalleen samaan paikkaan takaisin pörräämään. Ilmeisesti se vahtii reviiriään. Kaksisiipisiin kuuluvia kukkakärpäsiä on vaikka minkälaisia. On mustia keltaisin raidoin ja keltaisia mustin raidoin, joillain on punaisia pisteitä joillakin valkeita vöitä. Niitä sotketaan usein ampiaisiin. Jotkut lajit jopa pitävät eturaajoja edessään antaakseen vaikutelman ampiaisen pitkistä tuntosarvista. Mainioita jäljittelijöitä.Ne ovat myös kauniita, eikö totta.
Helle helli mökkiviikonloppuna niin, että iso osa ajasta meni rannalla lueskellessa. Jopa mies pulahteli veteen, eli on todella kuumaa. Luonnossa kuitenkin öttiäiset ahertavat kuumuudesta piittaamatta, vaikka ovat verhoutuneena turkkiin. Kimalaiset ovat aina ollet mielipörriäisiäni, kun tiedän etteivät ne pistä. Allaolevan kimalaiskuoriaisen näin ensimmäisen kerran lauantaina, vaikka se on niin yleinen. Se rohmusi purtojuurta kuin olisi ollut kurnivassa nälässä, tai sitten se touhusi sokerihumalassa.
Rämeen reuna oli niitetty, josta käyn kyllä mutisemassa tuolla toisessa blogissani, joten minun piti katsastaa muita maisemia. Olemme antaneet mökin pihapiirin reunojen olla melko rauhassa. Kukkivat vuohenputket ovat kauniin pitsisiä ja ne houkuttavat mitä ihmeellisempiä vierailijoita. En tiedä mikä tuo alakuvan perhonen on, mutta nauratti nuo sen punnerrusesitykset. Siinä se killui yhden jalkansa varassa. Pitäähän sitä kunnostaan huolehtia.
Isäntä hihkaisi; kamera! Heinäsirkka tahtoi katsastaa mökin lukitusjärjestelmän. Hiukka alkaa jo epäilyttää turvayhtiöiden rekrytoinnit. Ei vainee. Tuo kiipesi kameran rätisemisestä piittaamatta ylöspäin. Siirryin sivulle, jotta saisin kuvaa naamasta. Hui hemmetti mikä fiilis tuli, se käänsi päänsä mua kohti ja tuijotti liskomaisesti yhdellä silmällään. Miljoonat vuodet sen oloa maapallolla vilahti mielessäni! Mä lopetin räpsimisen, pyysin anteeksi häiritsemistäni ja se jatkoi lukon kunnon tutkailua. Siitä se sitten aikanaan otti upean loikan alas ja ylätasanteelta pihalle. Siellä se soittelee.
