Pikaruokaa, muttei einestä eikä puhelimella kokattua. Sellaista on muutes moni ruoka loppupelissä. Miksiköhän kokkailua ylipäätään pidetään vaikeana ja aikaavievänä. Useinkin tuntuu, että asiaa ei monikaan mieti ja kiire on tekosyy, jolla itsekin narutan itseäni. No, onhan noita trendejä muutenkin, uusin taitaa olla tuo super food. Niitäkin helpoimmillaan ovat, mustikat, puolukat ja porkkanat. Silti juoksemme tukka putkella ostamaan goji marjoja. Toisaalta puhuvan laatikon tarjonnasta voi päätellä, että ruuan laitto kiinnostaa ihmisiä, jos se siis kokkailuohjelmien määrästä päätellään. Vähän se on kuitenkin kuin nuo jumppaohjelmat, kivahan niitä on katsella, mutta ei siinä istuessa isommin laihdu. Tekemisessä taitaa olla se salaisuus.Minun ikäluokkani oppi huomaamatta sitä ruuanlaittoa, monilapsisessa perheessä esikoistytölle se lankeni luonnostaan. En tosin vastaankaan pistänyt. Emäntäkoulussa oppi perusteet, helppohan siitä on ollut ponnistaa. Silti alituiseen hämmästelen kavereitani, jotka hämmästelevät miten helppoa moni ruoka tai herkku todellisuudessaan on tehdä. Monen piparin taikina vain sekoitetaan ja sitten pyöritetään pötköksi, joka pätkitään... Tai useat keitot, maukkaita ja helppoja. Suurin tuska on yleensä juuresten kuoriminen. Siinä minulla on onneksi luonnevika. Muistan nähneeni ohjelman hengenheimolaisestani. Fredi, eli Matti Siitonen rakastaa perunoiden kuorimista, samoin minä. Tosin kunnon kuorimaveitseen kannattaa investoida, siitä Fredi puhui pitkään ja hartaasti, muttei silti kyseessä ole monenkaan euron uhraus. Keitot kypsyvät siinä ajassa kuin pisimpään kypsyvin aines. Juurekset kypsyvät kuutioituna runsaassa vartissa, nopsaa sanoisin. On kiva testata itseään, varsinkin nälkäisenä, mitä syntyy. Toinen puoli on, että saa se olla maukastakin.
Savujuustoinen silakkakeitto vartissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti