Olen kasvanut poikakylässä. Monet vuodet olin kylän ainoa tyttö parikymmenpäisessä laumassa. Sitten tuli Hanski, Hannele. Hänelläkin pari veljeä, kuten minulla, mukana keikuimme. Siinä ei oppinut hienohelmaksi vaan etsimään kastematoja. Polvet olivat aina ruvella ja hameen helmat halki. Niin, äidin mielestä tytön vaate on hame. Muutamia kertoja puusta pudotessa halkesi hame. Äiti työlääntyi korjailemaan ja sain housut ja toisetkin, pikkuhiljaa hameet unohdettiin. 
Jo silloin opin katselemaan ötököitä lähempää, kun en ollut oppinut, että pitää kirkua ja kammoksua. Kolmekymmentä vuotta, ylikin, meni, että tiesin niitä olevan, mutta siinä kaikki. Kunnes ostin kameran. Loppu oli vahinkoa, kuten monet meistä esikoisistakin. Kuvailin kukkasia ja vasta näytöllä aloin huomata ne hurmaavat ötökät siellä kukkasissa. Opin näkemään ötökät ennen kukkaa; kauniita, värikkäitä, herkkiä, hentoja ja mielenkiintoisia. Möyriviä, lentäviä, kaivautuvia, pintaliitäjiä, hiljaisia, pöriseviä, pulleita, ohuita, oioioi, ei riitä minun sanavarastoni.
Aloin vangita niitä kameralla ja tarkastella näytöltä. Uskomattomia luonnon taideteoksia. Paljaalla silmällä ei aina näe sitä kauneutta.
Ötökät ovat kauniita.
Nämä sinun kuvat on upeita!
VastaaPoistaMutta pakko oli valita lemppari ja se on tuo punainen harva kukka! IHANA!!
jos tarkoitat siis tuota ihan alimmaista, isoa kuvaa, se on syyspäivänhattu,Rudbeckia laciniata. Minun syyslemppareitani. Myös terälehtien karistua jäljelle jäävä mykiö on kuvauksellinen.
VastaaPoista