Lapsena isä arvuutteli meillä muksuilla mitä jokin karahka muistuttaa. Mielikuvitus laukkasi kun sitä ruokittiin.
Isä värkkäsi ja värkkäilee vieläkin luonnonmateriaaleista kaikenlaista. Käyriä, vanhoja puunrankoja hän sahaa parin sentin kiekoiksi ja tekee verhoja sekä verholistoja. Mökillä ne ovat kätevät, kun isä ja hirviporukka tupruttelee, ne verhot eivät kellastu.
Minulle on jäänyt tapa katsella luontoa sillä silmällä. Näen hassuja ja upeita muotoja ja mietin mitä ne muistuttavat. Tuo ylimmäinen kuva on Sulkavalta soutustadionin rannasta. Mietin sen nähdessäni rintaliivejä. En tiedä olisiko puu niitä pitämällä saanut tuon pysymään terhakkaampana.
Suomessa on aarniometsiä jonkun tutkimuksen perusteella enää viitisen prosenttia metsäkannasta. Kuitenkin meitä on pidetty vihreän kullan maana, sillä suomelle metsä on rahastettavaa tavaraa. Siksi siis on niin vähän luonnontilaisia metsiä ja sieltä löytyviä pystykeloja ja kaatuneita känkkäröitä. Maassa lepäävät tuulen kaatamat puut arvokkaasti paikallaan tarjoten kaikenmaailman kololinnuille ja pökkelöpesijoille suojaa. Aarniometsien hävittämisen myötä kapenee monimuotoisuus. Hävittäminen edistää ilmastomuutosta.
Kun istuu tuollaisen rungon päällä, sitä ei aina ymmärrä miten tärkeä osa maailman kokonaisuutta tuo puu onkaan. J.K. Rawling otti kantaa mille paperille hänen Potterinsa painetaan, mainio juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti