Pidän ihmeiden ihmettelystä

Oli surullista kuulla Egyptin vallankumouksen pienistä sivujuonteista. Kuvan ruskea, matala rakennus on Egyptiläinen museo. Tuhansittain upeita muinaisesineitä. Valtaosa mielenosoittajista käyttäytyi rauhallisesti, mutta joukossa oli pikku porukoita, joille vandalismi oli pääasia. Museoon oli tunkeuduttu ja esineitä oli särjetty, ehkä haluttiin ryöstää aitoja ja arvokkaita kultaesineitä. Mielenosoittajat olivat asettuneet barrikaadiin ja estäneet isommat tuhot, kunnes virkavalta oli tullut paikalle. Ehdimme nähdä Gizan pyramiidit, Sfinksin ja saimme aavistuksen aavikosta. Talvinen hiekkamyrsky sotki aikatauluja, mutta onnistuimme. Kameraa ei museoon ymmärrettävästi saanut viedä, ei sitä tosin saanut viedä pyramiidiikaan sisälle, mutta japanilaiset kuvasivat aina kun vartijan silmä vältti. Kun kuulee, että jokin esine on monta tuhatta vuotta vanha, ei sitä oikein hahmota, ymmärtää vain, että tooosi vanha. Kun näkee rakenteita, joita on suunniteltu ilman tietokoneita, rakennettu pelkällä lihasvoimalla ja ne ovat kestäneet sodat ja maanjäristykset tuhansien vuosien ajan, ei voi kuin hämmästellä mykkänä.

Mittakaava hämää, kun etäisyys kohteeseen kasvaa. Kivien korkeudesta saa kuitenkin mielikuvan, kun vertaa noihin muutamiin ihmisiin kävelemässä. Ja ne pinottiin siis ihmisvoimin, mittavirhettä ei tullut, ovathan ne pystyssä vieläkin. Yhden teorian mukaan savesta? tehtiin vierelle luiska, jota pitkin lihasvoimin kivet hilattiin yhä ylemmäs ja ylemmäs. Totuutta rakennustavasta ei tiedä kukaan. Kalkkikivilohkareet painavat huikeasti. Oikean puoleinen Kheops lisäksi päällystettiin graniitilla, joka tuotii Niiliä pitkin kauempaa.

"Pyramidin vieressä on hauta-alue, jossa on muun muassa suorakulmaisia mastaba-hautoja sekä pienempiä pyramideja. Pyramidin pääsisäänkäynnin lähellä oli kuolintemppeli, johon johti Niilin rannan laaksotemppelistä aikoinaan katettu käytävä. 1954 pyramidin eteläisen muurin luota maahan kaivettuna löytyi valtava puinen laiva (pituus 43 m, leveys 6 m) ja sitten vielä toinenkin Kheopsille kuulunut alus. Löydön teki Kamal el-Mallakh ja restauroinnin suoritti Hag Ahmed Yussef Mustafa. Laiva valmistui näyttelykuntoon 1968 ja se on esillä pyramidin lähelle rakennetussa ilmastoidussa hallissa.


Pyramidin sisällä kapea tunneli vie ylöspäin viettävään korkeaan käytävään, niin sanottuun Suureen galleriaan, jollaisia ei ole löydetty muista pyramideista. Pyramidin alla on niin sanottu Maanalainen kammio, sitten Kuningattaren kammio ja lopuksi Kuninkaan kammio. Kuninkaan kammion päällä on pinomainen graniittilohkareista koostuva rakennelma, jota käytetään painon tasaamiseen. Kuninkaan kammiosta johtaa kapeita ilmakanavia pyramidin pinnalle. Tukitut kanavat löysi ja avasi pyramidia tutkinut eversti Howard Vyse vuonna 1837."

Äimän käkenä näitä ihmettelimme, tuhansien muiden keralla. Alakuva kuolintemppeliltäpäin kuvattuna.

Pidän haasteista

Mistähän on muuten tullut tapa sanoa ongelmia haasteiksi. Ei meillä töissä ole asiakkaiden kanssa ongelmia, on haasteita tai kun asiakkaalle selitetään, että tuotannossamme on ongelma sanotaan, että haastellista tässä on sejase... Ei asia muuksi muutu, ketä siis halutaan huijata.

No, en halua puhua ongelmista enkä työhaasteista ylipäätään, ainakaan nyt. Kuuntelin pikku luentoa omien rajojen rikkomisesta ja mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä. Luin myös Anssi Vanjoen kolumnin Lumejohtajista Talouselämästä 5/11. Aloin miettiä, taas kerran. Miksi toiset ihmiset pitävät haasteista, omien rajojen kokeilusta ja toisille status quo, vai oliko se status quo antem, on se halutuin olotila. Eniten mua siinä kiehtoo omien rajojen löytäminen, en niinkään koe sitä rikkomisena. Aikanaan koulussa pidettiin esitelmiä, joitakin hermostutti ja kait muakin jotenkin jännitti, ei siinä. Suomen kielen opettajamme antoi kuitenkin neuvon, jonka muistan varmaan koko ikäni. Ajatelkaa sitä edessä olevaa yleisöä alastomana. Murkkuikäisinä tirskuimme kyllä, mutta hän jatkoi, eivät he ole sinua kummempia. Samanlaisia kuolevia ja sinä esitelmän pitäjänä tiedät aiheestasi enemmän, joten sinun tarvitsee vain saada heidät innostumaan. Minulle homma loksahti kerrasta, olenhan vanhin neljästä lapsesta ja savokarjalaisilla juurilla varustettu. Esiintymistä en pelkää, joskus leikittelin ajatuksella, että mikähän olisi se ihmismäärä, joka pistäisi hermostumaan. Jännitystä on aina välillä vieläkin, mutta se pysyy kurissa, pidän oikeastaan enemmän heikolla jäällä kulkemisesta henkisessä mielessä, kuin varman päälle pelaamisesta. Yllätysmomentti on elämän suola, elämä on opettanut, että paras suunnitelma on plan B; hyppää tyhjään, elämä kantaa.

Nyt minulla on kuitenkin yhdenlainen haaste mielessä. Mies oli nettaillessaan löytänyt sivun, jossa oli luokiteltu ruokavalioita eettisin perustein. Siis erilaiset kasvissyöjät, vegaaniit, fruitaristit jne. Tiukin hedelmien syöjä syö vain kasvista pudonneita hedelmiä. No, tästäpä taas lempiaiheemme. Mietimme, että pärjäisikö sitä kasvissyöjänä. Tarkemmin, mikä kasvissyöjän laji saattaisi onnistua. Olemme sekasyöjiä, mutta usein olemme leikkineet ajatuksella, että pidämme kasvisruoka viikon. Onnistuisiko se ja miten. Ei mitään hurahdusta minnekään, ihan vaan luonnehaasteena. Päädyimme lakto-ovo-vegetaristi linjalle. Minä tinkasin pitkään, että kalaa pitää saada, koska rakastan kalaa. Mies tyrmäsi, että jos linjamme on, etteivät eläimet ole meille mitään pahaa tehneet, mitä pahaa kalaeläimet ovat tehneet. Mitäs siihen sitten sanot. Mies sanoi, ettei kuitenkaan ala viikkoa heiniä syömään. Eli tässä vaiheessa olimme jo päättäneet kokeilla yhden viikon. Olen samaa mieltä, ruokaa pitää syödä. Koska annoin periksi kalasta, sain periksi, että lisäämme kulmakerrointa ja käytämme vain lähi- tai luomuraaka-aineita. Tässä vaiheessa minua, himokokkaajaa, alkoi innostaa ihan vietävästi. Mukava haaste pääkopallekin. Hommassa on kuitenkin yksi mutta, se ei tätä kaada, mutta hidastaa. Me kun emme miehen kanssa vieläkään, yli kymmenen vuoden yhteiselonkaan jälkeen, asu samassa osoitteessa. Siispä päätimme, että vietämme yhden kesälomaviikon, jonka taatusti olemme mökillä, lakto-ovo-vegaanina, raaka-aineet lähi- ja kotitoreilta Ruokolahden ympyröistä. Miksi mä tämän teille kerron. Täten en pääse siitä luistamaan, en tosin haluakaan. Alamme "metsästää" ostososoitteita mökin ympäriltä, tosin paljon on jo tiedossakin. Ajattelin myös tämän pinkeän kevättalven hankkia ja testailla erilaisia reseptejä, en halua koko viikkoa syödä ekaa kertaa kaikkea. Moon innoissani! Ei meillä tässä siis mitään yleviä motiiveja tai maailmanparannusta ole mielessä. Kaikkea pitää kerran kokeilla, paitsi kansantanhuja ja sukurutsaa, sanoi mummovainaa aina. Olen samaa mieltä. En aio tästä tehdä ruokablogia, mutta ajattelin matkanvarrella kertoilla mitä testailemme ja sen mökkiviikon ruokapäiväkirjan laitan johonkin näkyville, kuvien kera, kuinkas muuten. Tulis nyt jo kesä!

Lähemmin tarkasteluna moni asia näyttää ihan erilaiselta, kuten tämä tesmaperhonenkin, onneksi!

Pidän laiskottelusta

Vie mennessäs, tuo tullessas, tee siellä ollessas. Näinhän meistä useimmat on kasvatettu. Ei huono lähtökohta, sillä ainakin tehokkuutta arvostetaan entistä enemmän. Less is more tarkoittaa tiukempaa työtahtia. Ei turhia liikkeitä, kellotetulla tarkkuudella. Kustannustehokkaasti. Työelämästä häviävät kylähullut, eksentrikot, persoonat. Sellaiseen ei ole aikaa. Näen omassa työssäni puhuvia pukuja pilvin pimein, aina vaan nuorempia ja nuorempia. Kravattikaulaisia vaihetyöntekijöitä. Työvaiheet projektoidaan, kalenteroidaan ja tuottavuus tarkastellaan viimeistään quarttaaleittain ja rullavilla budjeteilla. Jokaisella osasuorittajalla on mittarit, joilla tehokkuus mitataan. Henkistä liukuhihnaa, jos joku kaatuu tilalle saadaan nopeasti uusi, uranälkäinen fraasiaasi. Minä tykkään heittää hiekkaa rattaisiin. Omiinikin.

Minä olen opetellut olemaan laiska. Suurin haaste on ollut huomata miten paljon itse vaatii itseltään. En ole koskaan ollut kiltti tyttö, joka elää kiitoksella, mutta saan vieläkin itseni kiinni huonosta omatunnosta kun en suorita. Olla läsnä myös rentoutumisessaan, omassa laiskuudessaan, ei ole ihan helppoa. Naisille tyypillistä on kutoa tai virkata teeveetä katsellessa, niin oli minullakin. Laiska töitään luettelee pistää hiljaiseksi. Yhteiskunta ei helpota asiaa. Kun ruoka on syöty, mies ottaa lehden ja pitelee sohvaa selässään, nainen aloittaa keittiön raivaamisen. Fysiologisesti mies tekee paremman valinnan. Työelämässäkin asiat muuttuvat pikkuhiljaa, kiire ei ole enää sukupuolijuttu. Kaikki suorittavat, ruuhkauttavat kalenterinsa, ovat tehokkaita. Kotityöt jaetaan, mutta enemmän ja enemmän ahnehditaan vapaa-ajallekin aktiviteetteja.  Minä olen jo pitkään miettinyt, että miksi enkä ole hyvää syytä löytänyt. Mutta en onneksi enään eläkään ruuhkavuosia. Niillekin on pitänyt keksiä termi, jotta ihmiset saadaan uskomaan, että niin pitää olla. Elämän kaari ymmärretään vieläkin gaussin käyrän muotoisena, siellä korkealla kolmekymppisenä ja keskellä on kaikki onni ja autuus, kunnes laskeudutaan keski-ikään ja vihon viimeiseen vanhuuteen. Kaari on myös jatkuvasti ylöspäin kaartuva ja nouseva. Siten minä elämän näen. Vielä kun oppisin elämään sen mukaisesti. En ole enään kiinnostunut muiden mielipitiestä, kissa elää kiitoksella. Tai ei kyllä elä kissakaan. Soas mie tien mitä pittää, mutta kivilöitä en enää asettele pomojen polkuvieriin. Ja milläs nuoret miespomot saavat keski-ikäisen, hommansa osaavan ja verkostoituneen naisen tekemään enemmän, eivät millään. En juokse euroilla enään. Yksinhuoltaja-aika on takana. Keskityn nauttimaan elämästäni ja revin työstänikin huumoria. Minulla on onni työskennellä yrityksessä, jossa vielä sallitaan yksilöllinen tapa toimia, kunhan lopputulos on asetettujen tavotteiden mukainen.

Mites tästä nyt tämmönen tuli? Huomaatteko, miten vaikeaa on vieläkin tunnustaa, että otan nykyisin päivätirsat, vaikka tiskit ovat tiskaamatta. Villakoirat näykkivät nilkkoja, mutta minä seikkailen naamakirjassa. Työssä en huolinut enää lisää haasteita, en tarvitse enempää arvostusta. Kolikon toinen puoli tulee aina mukana ja se ei kiinnosta. Laiska en ole, mutta mukavuudenhaluinen. Sama asia, mutta kuulostaa paljon paremmalta, heh. Tämä muutos on yhteiskunnassa näkyvissä. Keski-ikäiset naiset nauttivat elämästään, emmekä edes häpeä sitä tunnustaa. Arvostamme palvelua ja olemme siitä valmiita maksamaankin. Osaamme sanoa ei. Harrastamme omia juttujamme, vaikka niille nauraisivat aidanseipäätkin. Peilistä löytyy se, jolle pitää perustella tekemisensä, ei muille. Minä pidän laiskottelusta!